Kauhean pitkä ja ihana neljän päivän viikonloppu ja silti näin joka yö unta töistä. Kyllä minä noista töistä tykkään, mutta en ihan niin paljon, että viitsisin siellä kaikkia öitäkin viettää stressaamassa jostakin viivan paikasta. Kaikkeni kyllä tein, että työasiat unohtaisin: neljän päivän viikonlopun aikana ehdin juopottelemaan peräti kolme kertaa. Kerrassaan ennenkuulumatonta holtittomuutta! Moisia "putkia" ei nähty edes "villissä" teekkarimenneisyydessäni, ja nyt sitten kun olen takakireä virkamies (ei mulla oikeesti kyllä virkaa ole), liimaudunkin viinipullon kylkeen harva se ilta. Vähän yllättävä tämä lopputulos on myös siinä valossa, että viikonlopun aikana feidasin en ainoastaan yhdet vaan kahdet pikkujoulut, joihon mut oli kutsuttu, ja aivan onnettomien tekosyiden varjolla notkuin lähinnä kotona ja naapuritalon kuppilassa ja toisten ihmisten sohvannurkissa niiden samojen tytskien kanssa kenen kanssa muutenkin aina. No mitä siitä, joskus voi olla vähän hälläväliä. Varsinkin, kun typerät aivoni ovat kuitenkin liian velvollisuudentuntoiset ja tuottavat työaiheisia unia joka. helvetin. yö.

Siellä on kyllä meneillään kaikenlaista jännää, siellä töissä siis. Ensi viikolla menen ensimmäistä kertaa tilaisuuteen, jossa kuka vaan voi kysyä suunnilleen mitä vaan ja ammattilaisena minun pitäisi pystyä vastaamaan. Joopajoo, hahahaha. Sain kyllä kokeneemmiltani jo varsin erinomaisen neuvon: myönnä suoraan, kun et tiedä. No se onnistuu, mutta en sitten tiedä onko tarkoituksenmukaista käyttää tuota kikkaa joka kysymyksen kohdalla. Hiljalleen tähän tietämättömyyteen pitäisi kuitenkin vissiin tottua, sillä viime viikolla mulle väläyteltiin vakipaikan mahdollisuutta. Lähinnä se taisi olla seurausta siitä, että siihen paikkaan ei meinata saada ketään pätevämpää, mutta kelpaa se mulle silti. Saisin olla tyhmä ihan vakituisesti! Sehän se olisikin hienoa.

Ei kyllä saisi vielä juhlia, kun mitään ei ole varmaksi luvattu tai lyöty lukkoon. Vähän annoin tosin nousta hattuun, kun viikonloppuna siellä kuppilassa juttusille tuli ihan oikea filosofi, joka luuli kai tekevänsä vaikutuksen runotyttöihin. Se ilme, kun herra hetken päästä kysyi, että mitä teen ja sain vastata että olen insinööri. Oli suorastaan nautinnollista katsella toisen maailman murenevan. Haha. Vaikka mikäs noissa filosofeissa. Kyllä ne varmaan ihan hyvät sumpit keittää. (En mä oikeasti ole näin kuspää. Tää viikonloppu vain oli vähän tämmöinen. Tokeennun taas kun arki koittaa.)

Joulun kyllä vois perua. En ole ostanut yhtäkään lahjaa, ja tänään mua alettiin pommittamaan ihan uudella stressitekijällä: mitä minä haluan että mulle ostetaan lahjaksi? Ihan käsittämätöntä, että mun pitää ratkoa tämäkin ongelma. Joko saan ruveta niin vanhaksi ja kliseiseksi, että lahjatoiveena on ainoastaan "yhdessäolo" ja "mukava tunnelma"? Paitsi etten aina välitä niin niistäkään. Ainoa lahjatoive, jonka keksin, on nippu vapaudut vankilasta -kortteja, paitsi että vankilan sijaan ne vapauttavat epämiellyttävistä sosiaalisista tilanteista ja täysin ilman tekosyiden tarvetta ja paheksuntaa teleporttaavat minut johonkin sopivaan sohvannurkkaan, jossa voin täysin huoletta nauraa omille vitseilleni. Koska ne nyt vain ovat parhaita. En minä sille mitään voi.