Hymyilyttää. Eilinen työnantajatäti ei koskaan soittanut, mutta sen sijaan soitti erään toisen puljun työnantajasetä, jolla olisi tarjolla vähän kivempaa duunia vähän kivemmalla paikalla. Kuten erinomaisen hyvin tiedän, ei työhaastattelu vielä tarkoita töitä, mutta olenpahan silti iloinen. Ehkä joku jossain vielä hairahtuu minut palkkaamaan. Ja sit saan rahaa. Kilisevää, kaunista rahaa. Ooh.

Muutenkin on asiat aika hyvin. Äsken makoilin mandariinin ja pullan kera sängyssä ja luin sanomalehtiä. Viimeinenkin kämppis häipyi juuri viikonloppuunsa, joten saan leikkiä erakkoa taas pari päivää. Huomenna tosin saan heti vieraita, kun vanhempani matkustavat luokseni viedäkseen minut isänpäiväpäivällisille johonkin ravintolaan. Jotenkin mielessä pyörii se sanonta vuorista ja Muhammedeista... Mutta minkäs teet, itsepähän ehdottivat. En minä nyt suoraan pyytänyt, että vanhempani käyttäisivät lauantaipäivänsä kuljettaen minulle tavaroita, kuskaten minua pitkin kaupunkia, tarjoten ravintolaruokaa ja ostaen lastillisen ruokaa ja muuta tarviketta automarketista. Hah. Onnea isille vaan.

Sain tässä jokin ilta mainostamani tumpit valmiiksi. Päättely vain puuttuu, kun en omista minkäänlaista neulaa tai muuta vehjettä, jolla asian saisi hoidettua. Peukaloista tuli vähän rumat, kun sovelsin ala-asteen oppeja itsekseni, mutta muuten tumpit ovat kovin mainiot. Suunnittelin vähän myös väsääväni lapasiin mätsäävän pipon, kun tämä innostus on nyt näin ennenkuulumattomissa mitoissa. Kohta mulla on kokonainen kudottu asu tummanvihreästä villalangasta. Ooh. Neuleblogi ja reseptiblogi samassa. Olen melkoinen moniosaaja.

Onpas leppoisaa. Taidan palata lojumaan lehtien ääreen ja odottelemaan Sampoa. Hyvää perjantaita, porot.