Alan hiljalleen epäillä, että opintojani vainoaa joku kirous. Nyt ei ole kyse ainoastaan laiskuudesta, vaan tehokasta opiskelua tai sen näyttelemistä haittaavat tehokkaasti myös jatkuva tuntien peruminen ja muut minusta riippumattomat esteet. Tänäänkin velttoilin kotona kahteen asti ja vääntäydyin sitten koululle vain saadakseni tietooni, että iltapäivän luentoja ei taaskaan ole. Koita tässä nyt ryhdistäytyä, kun opetusta tarjoava osapuoli ei anna muuta kuin tilaisuuksia laiskotella lisää. Perutuille luennoille ja harkoille ei tietenkään ole mitään korvausjärjestelmää, vaan opiskelijapolot jätetään yksikseen pohtimaan huuli väpättäen ensi viikon tenttiä. En kyllä tiedä, onko mun aiheellista suoda ajatustakaan sille tentille, sillä laskelmieni mukaan en ole saanut edes laskuharkoista tarpeeksi pisteitä kurssin läpäisyä varten, jos nyt ryhdytään niin mielikuvituksellisiksi, että epäiltäisiin tenttisuoritusteni muuten mahdollistavan sen. Tästä en tietenkään voi olla yhtään varma, sillä esitystensä perusteella edes kurssinpitäjät eivät ole varmoja, paljonko niitä pisteitä pitäisi olla ja montako niitä nyt kullakin on. Muutaman viikon takaisesta välikokeesta ei tietenkään ole minkäänlaisia tuloksia. Nääähg. Tahdon peiton alle pakoon tätä kurjaa elämää.

Siellä sitä on viime aikoina vietetty tovi jos toinenkin. Eilen en periaatteessa noussut ollenkaan sängystä, vaan lojuin siellä suklaarusinoiden ja kahvin turvin koko päivän. Voin kertoa, että noihin kahteen peruselementtiin pohjautuva ruokavalio ei ainakaan saa perinpohjaisen alavireistä sunnuntaioloa kohennettua. Siihen päälle vielä surkumusiikkia, varsin kolea ilmapiiri kotona ja varsin karsea ilma ulkona ja ahdistus on taattu. En saanut koko päivänä edes sanomalehteä haettua, niin paljon jumitti. Eipä ole ollutkaan tällaista sunnuntaita aikoihin.

Tänään oli tarkoitus irtautua sunnuntafiiliksestä, mutta käynnistysvaikeuksia ilmenee tosiaan vähän turhan paljon. Ulkona on semmoinen keli, että kiroilin ääneen loskalätäköissä köpötellessäni. Olenko vielä kertonut, kuinka vihaankaan kevättalvea? Kuraa, rapaa, sumua, vesisadetta, aurinkoa kaikkialla muualla paitsi täällä, ikkunan alla se samperin rakennustyömaa, joka täräyttelee dynamiittipommejaan ihan liian aikaisin maanantaiaamuisin, ihan kamalaa kaikki. Liian helposti ihminen erehtyy luulemaan, että pimeä talvi ja 30 astetta pakkasta olisivat kurjinta tässä maassa, mutta kyllä voiton vie kevättalvi. Kaksi astetta lämmintä ja aina märät housunpuntit, hemmetti kun meinaa hermot ratketa.

Kävin sentään äänestämässä. Ei se ollut yhtä jännää kuin ekalla kerralla. Ikäisteni vaalivirkailijoiden teitittely vitutti ja ehdokkaanikin on jostain tuulesta temmottu, eikä se varmaan edes eduskuntaan pääse. Ei tästä tule nyt hyvää päivää, ei sitten millään.