Ostin uuden laukun. Ei minulla ole oikein tarpeeksi asioita siinä kannettavaksi ja lisäksi laukun väri riitelee lähestulkoon kaikkien omistamieni takkien kanssa, mutta minun oli silti saatava se laukku. Junassa silitin sitä sylissäni kuin kissaa ja työpaikan hississä peilailin sen kanssa kuin vähäjärkinen. Tämä päivä on ollut vähän huono, tuntuu kuin joku tasaisin väliajoin mätkisi minua tylsällä esineellä suoraan sieluun, mutta turvaudun laukkuun. Aina kun ahdistaa, käännyn katselemaan laukkuani tuossa työpöydän kulmalla. Se helpottaa vähäsen.
 
Jotta en nyt vaikuttaisi aivan niiltä tyhjäpäiltä, jotka työntävät kuukausiansionsa verran rahaa johonkin paparazzikuvissa mainostettuihin merkkilaukkuihin, kerrottakoon että uusi laukkuni maksoi 36,95 euroa ja on merkkiä öö. Niin suuresta satsauksesta on kyse, mutta jostain syystä sekin tuntuu nyt merkittävältä. Ostin laukun jota en tarvitse, mutta se on nätti ja saa minut paremmalle mielelle. Materialismia parhaimmillaan! Sovin kohta täydellisesti johonkin vaaleanpunaiseen romanttiseen komediaan, ainakin siihen alkupuoliskoon jossa päähenkilö on vähän epäonninen ja surkea hömelö, joka paikkailee puutteitaan turhanpäiväisillä ostoksilla. Ihan kohta pahvilta näyttävä unelmien mies kolkuttaa ovelleni ja kommelluksien kautta saamme toisemme. Hiphei.
 
Vaaleanpunaisuudesta tuli mieleen, sain tänä aamuna pienen raivarin myös siihen liittyen. Erilaisia sähköisiä viestimiä pitkin sain ohjeistusta laittaa tänään jotain pinkkiä päälle, koska sillä parannetaan rintasyöpä. Tai jos ei laita pinkkiä päälle niin sitä voi laittaa myös alle, vink vink. Voi jösses miten mua hermostuttaa tuommoinen "aktivismi", tai slacktivism, miten asia voidaan paremmin ilmaista kolmannella kotimaisella. (Olenko vielä muistanut kertoa, kuinka olen kateellinen englannin kielen sananmuodostusmahdollisuuksille? Ehdoton suosikkini on hungry+angry=hangry, joka on elämässäni niin usein toistuva ilmiö että se todellakin ansaitsee oman sanan. Mutta miten saman voisi suomeksi ilmaista? Kiukkäinen? Nälhainen? Eeeei toimi.) Kopioidaan feisbuukkiin pari sydämillä välimerkitettyä ketjuviestiä ja puetaan vaaleanpunaiset kalsarit, sitten voidaankin taputella itseä selkään kuinka sitä ollaan tiedostavia ja empaattisia. Paskat. Ja miksi se on aina rintasyöpä josta kohkataan, miksei vaikka kivessyöpä? En sano, etteikö rintasyöpä olisi paha asia (Sitä on minunkin suvussani ja tottavie olisin onnellinen, jos sille löydettäisiin varma parannuskeino piakkoin.) mutta en näe, miten vaaleanpunaisen roskan tuputtaminen auttaa yhtään ketään. Mun sosiaalisia suhteita se ei ainakaan auta, kun pilaan toisten hyvät aikeet tällä mupatuksellani.
 
Siis yhteenvetona: en kestä pinnallista hyväntekeväisyyskampanjointia mutta pidän pinnallisesta laukustani, joka ei ainakaan tee kenellekään ulkopuoliselle hyvää, valmistus ja muu huomioiden todennäköisesti päinvastoin. Sen verran reilu ihminen minä olen. Hah.