Väärinhän se on, mutta paremmat uudenvuodenpirskeet olivat kyllä vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, jolloin hetken mielijohteesta nykäistiin pieni harjoittelukierros. Itse aattona oli enemmän ihmisiä, parempia tarjottavia, tyylikkäämpiä vaatteita ja niin edelleen, mutta enhän minä ole semmoisia varten. Jos uudenvuodenlupaukseni on seikkailla ja sanoa enemmän "joo", voisi tätä kuitenkin arvioida ihan hyväksi aluksi, vaikka jatkojen sijaan kävelinkin yksin kotiin. Eilen vietin parhaan krapulapäivän ikinä, eli makasin sängyssä ilman fyysistä pahaa oloa, kunhan vain itkeä pillitin jokaiselle mahdolliselle tv-ohjelmalle ja lehtijutulle ja omalle ajatukselleni ja niin. Siitä se uusi vuosi lähtee.

Ja tänään satoi vihdoinkin lunta. Pyrytti oikein, jalkakäytävät olivat sohjoa ja ihmiset epätoivoisia. Aivan ihana keli. Kävin tarkoituksella vähän kauempana kaupassa ja en voinut kuin virnuilla kotia kohti sutiessani. Kävelykadun reunassa kaksi lasta väsäsi lumiukkoa, urheasti ne pyörittivät itsensä kokoisia palloja ylämäkeen. Olisin melkein halunnut mennä mukaan. Tulin sitten kuitenkin kotiin tekemään ruokaa ja tuijottelemaan vähän ikkunasta ulos. Kaupunki näyttää ihan erilaiselta tänään.