sunnuntai, 10. helmikuu 2013

--->

Hei. Askartelin itselleni tämmöisen: http://mursk.wordpress.com. Tulkaa sinne, täällä on tyhmää.

perjantai, 8. helmikuu 2013

Doctors say I'm the illest

No joo. Ehkä lupailin liikoja. Ei tämä flunssa mihinkään lähde, remppa vain leviää, ja bloginrähjälle en osaa tehdä mitään vaikka tahtoisinkin. Syöte on vissiin rikki ja ulkoasu on, sanoisinko, askeettinen. Ahistaa nuo facebook-namiskat ja koko saakelin somettuminen (eniten ahistaa tuo tyhmä termi), mutta ehkä mie oon vain liian vanha änkyrä, jonka olisi varmaan parempi kirjoitella johonkin sinikantiseen ruutuvihkoon eikä mihinkään intternetskuun. Hmh.

Mut katellaan vielä nyt sit. Samaa taktiikkaa sovellan myös noiden muiden elämäni epäkohtien kanssa. Jokatalvinen yskä käännähti kolmannelle viikolleen ja töissä seinänaapuri rupesi kyselemään, että meinaatko koska mennä lääkäriin. En vaan tiedä mitä se lääkäri tälle tekisi, kun mulla on kolmiolääkkeet käytössä jo. Googlasin huvikseni kyseisen yskänlääkkeen nimen yksi päivä ja tulokset olivat täynnä jotain foorumikirjoitteluita kuinka tuolla litkulla saa pään mukavasti sekaisin. Ja niissä asia-artikkeleissakin toistellaan vain, että päihdekäyttö on yleistä. En vissiin oo tarpeeksi piripää, kun en mitenkään voi kuvitella, että vetäisin tuota yskänlääkettä huvikseni. Ensinnäkin se maistuu ihan saakelin pahalta, ja sitten se vielä vetää olon ihan löysäksi. En jaksa evääni liikauttaa eikä yksikään ajatus taivalla pääkopassa. Joillekin tuo voi tietysti olla ihan tavoiteltava tila, mutta ei kyllä mulle. Ei ainakaan palaveriolosuhteissa.

Kotonakin on suoraan sanottuna perseestä, mutta onneksi sieltä pääsee aina pois. Varasin matkan Berliiniin. Tarkoitus oli alunperin mennä vähän myöhemmin keväällä, mutta kaverilla sattuu olemaan lomaa kuun vaihteessa ja mulla sattuu olemaan kehno alkutalvi, joten mennään nyt sitten. Berliini on ollut mulla raksittavien listalla jo vuosikausia, joten onhan se nyt aikakin. Kirjoitin hotellivaraukseen lauseen verran saksaa ja siitä tuli ihan lämpöinen olo. En tiennyt, että mulla oli sitä kieltä ikävä. Mein Schatz.

sunnuntai, 3. helmikuu 2013

Uutta

Jaaha. Tässä on nyt selkeästi jotkut teemaviikot menossa. Ekaksi remonttiin meni Vuodatus, eikä tänne pieneen toviin päässyt kirjoittamaan. (Ei mulla kyllä olisi ollut kauheasti mitään asiaakaan. Mut hyvä tekosyy olla hiljaa.) Nyt tää vissiin toimii, mutta vähän oudoltahan täällä näyttää. Keskeneräistä on myös livemaailmassa, sillä kotianikin remontoidaan ja keskeisin sisustusartikkeli on tällä hetkellä aaltopahvi. Mulla on tässä keskellä vain tämmöinen pieni saareke, jossa pidän majaa. Olen flunssassa ja krapulassa ja kaikki vain itkettää ja ympärillä aaltopahvi aaltoilee. Joten älkää nyt häkeltykö, jos tämä vaikuttaa nyt jotenkin vajavaiselta, sitä kaikki on. Mutta samallahan tässä on vähän puhtaan pöydän tuntua - kunhan saan keuhkoni kuntoon, matot lattioille ja blogin seinällekin uusia kuvia, voidaan lähteä iloisena kohti uusia seikkailuja. Ihan varmasti näin käy, lupaan sen. Mutta sitä odotellessa mennään näillä. Hehei.

torstai, 17. tammikuu 2013

She never said forever


Kaaduin tänään perseelleni. Silleen tyylipuhtaasti: jalka lipsui, olkalaukku teki komean kaaren ilmassa ja minä löysin itseni tantereesta. Ensimmäinen ajatus oli, että hitto, mie jään tähän. Unohdetaan työmatkaraahustus ja muut hyppelehdinnät, minä voin ihan hyvin ottaa tuntumaa maan kamaraan vaikka lopun päivää. Oli siinä sitten sen verran koleaa, että keräsin luuni ja jatkoin matkaa. En edes katsonut, että näkikö kukaan, koska siinähän näki. Taitoluistelijoiden pyllähdyksiä näytetään telkkarissakin.

Ilmeisesti kannattaa välillä ottaa vauhtia sieltä pohjalta asti, sillä päivä kääntyi lopulta yllättävän hyväksi. Nyt joulun jälkeen töissä on ollut jotenkin kauhean ankeaa, mikään ei ole edennyt ja joka puolelta on tullut ihmeellisiä ongelmia, joista en ole edes tiennyt ovatko ne oikeita ongelmia, saati sitten että miten niitä pitäisi lähteä ratkomaan. Tänään tein taktisen vedon ja kaappasin toisten töitä itselleni. Yksi työtoveri on lomalla ja minä tavallaan vähän tuuraan, paitsi että ryhdyinkin sitten korjailemaan yhtä jos toista. En tiedä onko se ihan etiketin mukaista, mutta jos huomaan kohdan, jonka osaan korjata, minä saakeli korjaan. Aurinko paistoi ja balalaikka soi ja olin kauhean hyvällä tuulella. Perästä ihan varmasti kuuluu, mutta sittenhän kuuluu. Sain minä sentään yhden iltapäivän olla tyytyväinen itseeni.

Päivän lopuksi pomo tuli kertomaan, etten saanut sitä hakemaani vakipaikkaa. Koko kuvio on vähän hassu, kun en mitenkään erityisesti sitä paikkaa halunnut, mutta minulta erikseen pyydettiin, että hakisin. Ja nyt en tullut valituksi. Toki ymmärrän, että paras kandidaatti valitaan, mutta pitikö sitä paikkaa sillä tavalla etukäteen pedata minulle? Hmph. Lisäksi se uusi tyyppi tulee tekemään jossain määrin niitä hommia, joita minä teen nyt, joten en ihan tarkkaan tiedä että mitä minä sitten teen. Pöllin töitä muilta? Kurkin olan takaa ja korjaan kirjoitusvirheitä? Siitä varmasti tykätään.

(Tänään bongasin tekstin, jossa oli käytetty nollan (0) sijaan o-kirjaimia (o). Mulle tulee tollasesta reikiä sieluun. Jessus. Tämä on selkeästi ainoa sopiva paikka käyttää seuraavaa hymiötä: 0.o En ees tiiä, mitä sen pitäisi tarkottaa, mutta oon nähnyt että nuoriso tekee noin. Joten sen täytyy olla katu-uskottavaa.)

Kotona eteisen seinään oli tullut kolme uutta reikää. Ihan sama.

keskiviikko, 9. tammikuu 2013

Menolippu, kiitos


Olen ruvennut googlettamaan lentolippuja. Kyllä, tämä talvi kulminoitunut taas siihen pisteeseen. Ostin jäätelöäkin, vaikken tarkene syödä sitä kylmässä kämpässäni. Jotain on nyt keksittävä, ennen kuin poksahdan. Ärsyttävintä on, ettei tähän alakuloon ole mitään erityistä syypäätä. Murheet on samat kuin ennenkin, kaverimurheet, poikamurheet, työmurheet, kotimurheet. Tai no, viimeisessä kategoriassa on jotain uutta: tänään kotiin tullessani eteisen seinässä oli uusi reikä ja rappukäytävässä seisoskeli raksamiehiä juoruamassa. Oli tullut joku fiba, kuulemma. Väliaikaisratkaisu, kuulemma. Eteisen lattia on täynnä pölyä ja hiekkaa, mutta sitä se oli totta puhuen minunkin jäljiltäni. Joten iiiiihan sama. Menen ottamaan sitä jäätelöä.