Perjantaina väsytti. Työpäivän jälkeen ei olisi tippaakaan hotsittanut busseilla muualle kuin kotiin ja kömpiä peiton alle. Rempaisin kuitenkin riepuja reppuun ja säntäilin sinne sun tänne ja sepäs kannatti. Oli (taas!) varsin riemumielinen viikonloppu. Kavereita ja muita ihmisenkaltaisia hahmoja tuli ainakin treffailtua niin maan perhanasti, että sosiaalisuuskiintiöni on täynnä vähintäänkin ensi viikonloppuun, jolloin niitä pirulaisia pitäisi morjestella taas. Loputon määrä tirskumista, hihittelyä, hekottelua ja käkätystä. Yöllistä kuhkimista ja hiippailua tyhjillä kaduilla. Viime yönä retkotin tovin tai kaksi tutussa ja turvallisessa kaverin sohvannurkassa ja tulin miettineeksi, että onpa tämä elo nyt kumminkin aika perhanan toimivaa. Ei ehkä ihan oppikirjojen mukaista, mutta kelpaa mulle.

Perheenjäsenetkin olivat iloksi, kun olivat palanneet taas matkoiltaan ja toimittivat minulle oikeaoppisia Saksan-tuliaisia: kolme levyä autuasta Milka-suklaata ja kolme levyä saksankielistä nörttirokkia. On se hyvä, että edes jotkut pystyvät toteuttamaan haaveeni Berliinistä ja ottavat minutkin hieman osalliseksi Keski-Euroopan hyveistä. Itselläni ei ole näillä tutinoilla mahdollisuutta lähteä turistiksi yhtään minnekään. Tai no, Hämeenlinnasta oli kyllä juuri vähän puhetta, haha. Ihmislapsen täytyy ottaa käyttöön se skaalaus, minkä voi.

Varsin metkaa on se, että vaikka on sunnuntai, eivät huominen ja ensi viikko ja työt ja tuskaiset aamuherätykset ahdista nyt kerrassaan yhtään. Ei edes kirpaissut lähteä könyämään takaisin kotiin kesken leppoisan lojumispäivän, kun muut vielä suunnittelivat kaikenlaista viihdykettä iltaa varten. Jopas on kummaa. Pidän tästä asioiden saamasta käänteestä, aika kovastikin.