Ha! Tämän vuoden eka työhaastattelu kalasteltu kalenteriin! Taas yksi kivenmurikka pois sydämen päältä, vaikka eihän pelkkä haastattelu tietysti vielä mitään tarkoitakaan. Mutta olisi joku työ ihan kiva, ja tämä kyseinen työ hyvässä lykyssä vieläkin kivempi. Se on uudessa kaupungissakin, hihi. Sitä revitään nyt koko ajan liikkeelle.

Tietenkin se haastattelija haluaa nähdä minut juuri sillä tietyllä viikolla, jolle on sijoitettu kaikenlaisia tentti- ynnä muita hupitilaisuuksia varsin kattava satsi ja maantieteellisestikin hauskasti ripoteltuna. Luulen, että tämä on testi. Jos selviän järjissäni siitä viiden vuorokauden putkesta ja jopa mahdollisesti saan sen työn, olen parempi ihminen kuin luulinkaan ja oikeastaan täysi voittaja. Jos en, niin pyöreänurkkaisessa huoneessa tavataan. (Niitä tenttejä on viisi. Viisi. Omg.)

Juuri sopivasti silmiin sattui tänään joku tuhannes lehtiartikkeli elämän hidastamisesta tai mistälie slow movementista. Irvistelin. Silloin, kun minä vietin aikani pääasiassa lattialla lojuen, oli joka tuutti täynnä sitä kuinka pitää olla nuori ja virkeä ja aktiivinen ja toimelias ja ihan vain siinä sivussa pelastaa maailma. Ne, jotka hengasivat kotona ja olivat ihan luonnostaan saamattomia, olivat pahaa sakkia ja kansakunnan tuho. Ja nyt, kun minulla on pitkästä aikaa rautoja tulessa jo ainakin kourallinen, onkin muotia olla hidas ja henkinen ja juoda jotain vitun teetä aamusta iltaan. Kun on kato se taantumataantumaTAANTUMAtaantuma, niin onkin tosi sopivaa pysähtyä ja mietiskellä ja antaa arvoa niille oikeasti tärkeille asioille elämässä. En ehkä polttasi päreitäni, jos yksi lehti rupattelisi aiheesta, mutta kun yhtäkkiä kaikki tekee niin! Käy tympimään. Istukaa te siellä lakatuilla lautalattioillanne nyt sitten. Mulla on American Idolitkin ihan rästissä, kun on niin kova vauhti olevinaan. Tsuih vaan, niin minä menen. Hmph.

Nyt tekemään läksyjä. Heipähei.