Kävin kaupassa. Olenko koskaan kertonut, kuinka palavasti olen rakastunut kauppojen sunnuntaiaukioloon? Juuri mikään ei pelasta surkeaa sunnuntaita yhtä tehokkaasti kuin palttoisiin pakkautuminen ja pimeässä betonilähiössä kohti marketin neonvalokylttiä suunnistaminen. Nähtävästi tästä riemusta ollaan vihdoinkin tekemässä ympärivuotista. Minä hihkun hurraata, vaikka marraskuun sunnuntai-illoilta saattaakin sitten rapista suurin kaupassakäyntiglamour pois. En vain mitenkään käsitä, miksi niitä kauppoja on pitänyt tähän asti pitää kiinni silloin tällöin sunnuntaisin jonkun ilmeisen tieteellisen laskukaavan mukaan. Toistaiseksi olen uutisista ja kansalaiskeskustelusta (niistä netin syövereiden pässinpää-keskustelupalstoilta, jotka kieltämättä kuulostavat komeammilta tuolla toisella termillä ilmaistuna) onkinut ymmärrykseeni, että suurin este sunnuntaiaukioloille on perhe. Pikku pilteistä kasvaa kouluammuskelijoita kun joutuu kulutushysteriaa katsomaan ihan pyhäpäivisinkin ja vanhemmilta menee pasmat sekaisin kun täytyy töitä tehdä sinä kuuluisana lepopäivänä. Sinänsä ihan ymmärrettävää, kaikilla meillähän on perhe. Kaikki me vietämme sunnuntaimme mieluiten jumalanpalvelusta kuunnellen ja sen jälkeen pienokaistemme kanssa kotosalla pelmuten, jonka jälkeen käymme pimeän tullen petiin ja kiitämme Luojaa taas uudesta upeasta sunnuntaipäivästä, jonka saimme viettää ilman paheellisen supermarketin vastustamatonta kutsua.

Suonette anteeksi kitkeryyden. Minua nyt vain suoraan sanoen vituttaa, kun vain se, että tahdon ostaa puolukkajogurttini viikonpäivänä nimeltä sunnuntai, tekee minusta huonon ihmisen. Ja ettei tarvitsisi siitä työvoimasta vinkua, niin minä myös tekisin niitä sunnuntaivuoroja, jos vain annettaisiin. Hakemukset on sisällä maan johtavissa päivittäistavaraketjuissa, mutta ilmeisesti tyytyväisiä työntekijöitä on riittämiin, kun ei tämmöinen perheetön ja jumalaton ihmispolo kelpaa. Ehkä meininki on eri jossain vähemmän opiskelijapainotteisilla paikkakunnilla, mutta ainakin omien kokemuksieni mukaan ilta- ja viikonlopputöitä janoavista työntekijöistä ei tunnu olevan pulaa, vaan päinvastoin. Marketin takahuoneen ilmoitustaululla kävi melkoinen kuhina kun työntekijät nimenomaan halusivat lisää sunnuntai- ja pyhäpäivävuoroja. Palkkahan siinä houkutteli, mutta mun käsityksen mukaan vain murto-osalla porukasta oli kotona muksut odottelemassa. Hamsterit eivät käsittääkseni näe viikonpäivissä merkittäviä eroja.

Ja mitä tulee sitten pienten kauppojen kuolemaan, niin en oikein ymmärrä itkua siitäkään. Ei, en tahdo kaikista kaupoista pelloilla seisovia hehtaarihalleja, mutta tarkalleen ottaen mikä pointti on niillä postimerkkipuljuilla, joissa mahtuu yhtä aikaa asioimaan puolitoista henkilöä ja hinnoittelukin on jostain muusta maailmasta? Tietysti peräkylien kaupat ovat tärkeitä ja pienet liikkeet siellä, missä muuta tarjontaa ei ole, mutta entä nämä pikkukaupat ihan keskikokoisten kauppojen kyljessä? Tässäkin nimenomaisessa lähiössä on puolenkymmentä pikkupuljua ja kioskintynkää, jotka arvailujeni mukaan tekevät voittonsa myymällä kallista kaljaa silloin, kun se vähän isompi marketti ei saa. Ketä semmoiset tarkalleen ottaen palvelevat? Keskikokoinen marketti tien toisella puolella ajaa saman asian ja vähän enemmänkin, kun sieltä saa sitä oikean merkkistä jogurttia väärän sijaan. Samalla tavalla minä siihenkin matkaan kävellen ja yhteiskuntamme tulevaisuutta mahdollisimman vähän turmellen. Eiku ainiin, meillä kaikillahan on se perhe, jonka aina tilaisuuden tullen pakkaamme citymaasturiimme, jolla hurautamme sunnuntaiostoksille moottoritienlaidan hypermarkettiin ja kulutamme niin maan perkeleesti että vararikko tulee ja luonto laulaa hoosiannaa. Niinhän se menikin.

Hmm. Olikohan mulla joku pointti. Kumman ärtyisäksi sitä tulee yhdestä kaupassakäynnistä. Saatan katsella asioita vähän yksipuolisesta näkökulmasta, mutta kun on ollut tämän näkökulmansa kanssa yksikseen jo kolme päivää syöden niitä samoja saakelin broilerinpyöryköitä, saattaa vähän ahdistua. Tämä on vaikeaa. Olen itsekin sitä mieltä, että tämä elämäni on nyt vähän vääränlaista, mutta hermostun, kun joku mystinen joku väittää samaa. Perinteinen kuvio: mä saan mollata itseäni, mutta muut eivät saa mollata mua. Kypsää.

Kävin kaupassa uusilla talvikengillä. Ne puristivat vähän, mutta eivät hiertäneet yhtäkään rakkoa. Voitto!