Onpahan taas sunnuntai, piupalipaupalihei. Yltiöoptimistisena laitoin herätyksen aamuksi, jotta ehtisin vaikkapa käydä lenkillä, nauttia ravitsevan aamiaisen ja opiskella tenttejä varten ennen kuin jatkaisin tervehenkistä ja rentoutunutta sunnuntaipäivääni muilla tavoin. (Tähän kohtaan semmoinen tietokilpailujen nee -väärävastaustuuttaus.) Eihän siitä mitään tullut, tietenkään. En saanut edes yöpaitaa pois päältäni koko päivän aikana (En, vaikka kävin videovuokraamossa leffanpalautusreissulla. Takki niskaan, niin hyvin menee. Näettekö, kuinka säälittävä olen?) ja muutenkin on ollut aivan karrrmea sunnuntaifiilis. Olen lojunut lattialla tunteja, tuijottanut kattoon ja huokaillut. Jossain vaiheessa päivää uppouduin kuvittelemaan, että olin kuollut (Siihen lattialle vain, ihan nätisti, mutta kuollut silti.) ja kämppis löytäisi minut kotiin tullessaan ja soittaisi ihmisille ja kaikki olisivat murheen murtamia ja sitten olisi pateettiset hautajaiset, joissa itkettäisiin paljon ja minä olisin avoarkussa suloisena kuin enkeli ja kukkia olisi mereksi asti ja lehdessä olisi puolen sivun mittainen kuolinilmoitus, jossa siteerattaisiin jotain ihanaa nörttirokkinyyhkypiisiä. (Niissä puhutaan aika paljon kuolemasta, huomasin siinä lattialla pötkötellessäni.) Ei mitenkään pirteä päivä siis. Hmh.

En mä kyllä kovin tosissani ollut. Välillä pitää kurjuus maksimoida, jotta olisi taas kivaa. Päivän piristysosuudessa katsoin levyllisen Gilmoren tyttöjen kolmoskautta ja söin älykallista B&J's Cherry Garcia -jäätelöä, joka on kuin tehty kurjien sunnuntaiden GG-maratoneja varten, vaikka hinta onkin pöyristyttävä ainakin minunkaltaisilleni ihmisille, jotka eivät edes oikeastaan pidä kirsikoista. Kudoin myös riepuani aikamoisen pätkän ja tunsin suunnatonta ylpeyttä itsestäni. Okei, se on ruma ja todennäköisesti käyttökelvoton, mutta jos pelkkä kutominen hymyilyttää minua edes hieman, on se oikeutettu olemassaoloon. Huomasin, että luomukseni passaisi ehkä parhaiten yhteen keittiöntuoliin, joka on kyllä Murjun omaa kalustusta, mutta jonka voisin silti pölliä uuteen kotiini, koska se on suunnilleen ainoa soma ja käyttökelpoinen asia, joka on täältä pöllittävissä. Saavat asuntosäätiön tädit tulla minut pidättämään, jos niin mielivät. Paitsi että eivät ne voi viedä minulta tuoliani, kun ne näkevät sen jumalaisen pehmusteen, jonka olen siihen väkertänyt. Haha. Kuulen jo korvissani ystävieni ilkamoivan pilkan, kun ne näkevät uudet sisustukselliset yksityiskohtani. Viime kesänä väsäämiäni sohvatyynyjä ja niihin mätsäävää kaukosäädintelinettä mokovat jaksoivat solvata vielä vappunakin, vaikka asian piti olla jo loppuunkäsitelty. Penteleet. Vielä niiltä hymy hyytyy, kun Avotakka tulee mulle kylään. Tsih.

Huomenna kunnollistun. Syön kaurapuuroa ja pukeudun ja opiskelen ja olen muuten hyvä. Jep.