Kävin Oulussa. Se oli kauempana kuin luulin. Siellä oli kovin aurinkoista, suorastaan häikäisevää. Tulin takaisin. Pendolino pysyi kaikista ennakkoluuloistani huolimatta ehjänä ja aikataulussa. Mutta oli se silti vähän liikaa junassa matkustamista kahdenkymmenenkuuden tunnin sisään. Näin päätin, sillä se oikeuttaa minut laiskottelemaan hyvällä omatunnolla koko viikonlopun. Nukuin puoli kahteen ja näin unta, jossa joku oli poissaollessani täyttänyt pyykkikorini (tai siis -tynnyrini, jos tarkkoja ollaan) auringonkukansiemenillä. Kauhean pitkä uni, jossa vain koko ajan mietin, että mitä hittoa. Auringonkukansiemeniä? Herättyäni kävin kurkistamassa pyykkikoriin. Likaisia vaatteita. Pitäisi pyykätä, mutta en kyllä nyt jaksa, kuten en jaksa tiskatakaan tai siivota, kokata, opiskella, ylipäänsä tehdä mitään muuta kuin lojua ja vähän vetistellä typerille televisio-ohjelmille. Typerät televisio-ohjelmat ovat viime aikoina iskeneet minuun tosi pahasti. Se on aika noloa, sillä juuri ne kaikista älyttömimmät roskaohjelmat saavat tunnekuohut liikkeelle. En oikein tajua, mistä nyt tulee, mutta kovin cool ja katu-uskottavan kyyninen en kyllä ole siinä sohvannurkassa tyrskiessäni. Ei sillä, että muulloinkaan olisin, tai että minun pitäisikään olla, mutta on tämä nyt silti vähän outoa.

Lisäksi minusta on outoa Miapetra Kumpula-Natrin nimi. Luin tuossa jotakin puolisen viikkoa vanhaa sanomalehteä ja jumiuduin tyystin tuohon nimeen. Se kuulostaa aika kaunokirjalliselta. Miapetra Kumpula-Natri voisi hyvin olla hahmo jossakin pikkunokkelassa pienoisromaanissa, jossa on myös aurinkolaseja käyttävä hylje, polkupyöräilevä karhu ja vähäpuheinen, kaljuuntuva mies nimeltä Bo. En tiedä. Ehkä mä luin junassa vähän vinksahtanutta kirjaa. Mutta haluaisin silti kuulla, kuinka Miapetra Kumpula-Natri vastaa täydessä ratikassa kauppakassit jaloissa kierien matkapuhelimeen.

Kaikilla ihmisillä tässä maailmankaikkeudessa on lähiaikoina hiihto-, talvi-, vuosiloma, perioditauko tai mikä bullshit-ilmaus nyt ikinä. Paitsi minulla. Olen periaatteesta katkera, vaikka oikeastaan en ole yhtään loman tarpeessa, ainakaan päällisin puolin. Häkellyttävää sujuvuutta tässä elossa nykyään. Koulu sujuu uusien kurssien osalta hyvin, ellei peräti erinomaisesti, ja ne viime vuodelta uusinnassa olevat kurssitkaan eivät aiheuta pahaa närästystä, vaan tuttuudessaan ne muodostavat oikeastaan sellaisen turvallisuudentunteen, että voin melkein kuvitella istuvani samoilla luennoilla ensi keväänäkin. (Haha.) Joku käsittämätön itseluottamus on vallannut minut myös kesätöiden suhteen. Olen ihan varma, että joku minut palkkaa. Jos ei nyt noista kivoista paikoista, joihin olen hakemukseni ripotellut, niin kyllä sitten varmaan jostain vähän rupuisemmasta. Panikoikoon muut tästä aiheesta nyt, minä en aio. Pitäkää oikein rentouttava ahdistuksensävyinen loma, hähä. Minä lomailen sitten tenttiviikolla.

Olen hirveän hyvällä tuulella. Oikeastaan tätä hetkeä pilaa vain se, että juodakseen kahvia on ensin tiskattava joku noista ympäriinsä lojuvista mukeista tai laseista. Minä tahtoisin tiskarin. Oikeasti.