Hei, mulla on teille hätkähdyttävä uutinen: pojat on tyhmiä.

Tai sitten minä olen tyhmä. Huokaus. Olen itseasiassa aika varma siitä, vaikka professorilta tulikin tällä viikolla sähköposti, jossa käytettiin sanaa upea. Mutta se olikin ennen kuin se proffa oli mitään lukenut. Kukaan ei ehdi raapustelujani oikein lukemaan, joten nyhrään yksikseni ja suuren osan työajastani kulutan lukemalla Wikipediasta artikkeleita kaukaisista eksoottisista saarista. Niistä sellaisista, joiden ympärillä on satoja, tuhansia kilometrejä valtamerta ilman pienintäkään maaplänttiä jolle voisi jalallaan astua. Niitä on hauska katsoa Google Mapsista. Tulee melkein paha olo, kun sitä zoomia tarpeeksi nopeasti pyörittelee.

Olen tympääntynyt omaan diplomityöhöni ja selaan koulun sivuilta löytyviä vieraiden ihmisten tekeleitä. Enhän mä niiden asiasisällöstä juuri mitään tajua (tekniikkaa, yök) mutta luenkin vain alkusanoja. Niissä kuuluu nuoleskella ohjaajat ja työnantajat, tottakai, mutta sitten vielä kiittää ja julistaa rakkautta kaikille mahdollisille perheenjäsenille lemmikkipupuista lähtien. Kiitos tuesta elämän polulla ja makaroonilaatikon vääntämisestä silloin kun en itse siihen pystynyt. Yök, taas. Olen ehkä vähän kitkerällä tuulella tänään, mutta olen aika varma, ettei mun alkusanoissa tulla kiittelemään yhtäkään kultamurusta tai hanipuppelia. Korkeintaan aion kiittää sitä Alkon alahyllyn viinitarjontaa, joka on mun motivaattori tästäkin viikosta selviytymiseen. Ja niitä kavereita, jotka asianmukaisesti osallistuvat tähän prosessiin piirtelemällä Exceliin kyrvän muotoisia kuvaajia. (Tai yrittämällä piirtää. Kaikilla ei ole toi Excel niin intohimoisessa käytössä kuin mulla. Mutta arvostan yritystäkin, voi pojat, arvostan aika paljon.)

Käsiä kylmää ja jalat puutuu. Miten tämä työpäivä onkin näin pitkä tänään? Bää.