Tästä päivästä oli vauhdilla tulossa huono. Jotenkin minusta marraskuun viimeinen päivä ja torstai kuulostaa jo alkuasetelmiltaan sellaiselta päivältä, ettei siihen tarvitsisi enää paljoa lisätä.

Jätin menemättä tenttiin. Positiivinen ajatteluni heräsi yllättäen kello 06:50 torstaiaamuna ja olin suorastaan varma, että viime viikon välikoeräpellys menisi läpi, joten tämänaamuinen tentti olisi käytännössä aivan turha. Muutaman tunnin unien jälkeen en ollut enää niin varma asiasta, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa oli. No, tuleehan niitä tenttiaikoja. Minähän suorastaan rakastan käydä tenttimässä jotain vanhoja kursseja kuukausien kuluttua viimeisista luennoista, stressierkit pysyvät aina matalina ja tulokset ovat riemastuttavia. Eli ei. Ottaa päähän tämä oma saamattomuus.

Sitten vähän vanuin kotona, kieriskelin lattialla ja murehdin. Kun alakulo käy päälle, ei sille mahda mitään. Marraskuuni on tänä vuonna ollut järisyttävän hyvä, mutta onneksi se nyt tässä viime hetkillä tajusi petrata. Ärsyttävimpiä ovat nuo hetket, jolloin tietää, että asiat ovat reilassa ja eilen oli vielä onnellista, mutta silti surettaa. Harmit vielä osaavat pukata pintaan juuri niinä päivinä, kun tekemiset ovat nollassa ja ulkona on ankeaa. Kirjaston lehtisali piristi hetkellisesti, mutta sitten sieltäkin löytyi joku Hellu, jonka puhelin soi aivan järjettömän kovalla ja juttua riitti. Olenkohan maailman ainoa ihminen, joka kirjastoon mennessään laittaa puhelimen äänettömälle? Eikä mulle edes kukaan soita.

Paitsi että soitti. Istuin pimeässä eteisessä tavaamassa vuokrasopimukseni irtisanomislappua (Niin, joudun hylkäämään murjuni viimeistään toukokuussa. Meinasi alkaa itkettää sekin. Kurjasta väliaikaisratkaisusta on muodostunut koti, enkä tahtoisi hylätä sydänkäpystäni ihan vielä. Sen lisäksi, että tällä kämpällä on luonnetta, on se myös tolkuttoman halpa. Ja mut ajetaan pois. Nyyh.), kun täkäläinen kaveri soitti ja kutsui kylään. Mun ystäväpiirini kohtaamiset ovat tietyistä syistä johtuen aina pitkään suunniteltuja, joten on ihan mahtavaa, kun nykyään myös omassa kaupungissani asuu tytskä, jonka luokse voi lähteä ihan yllättäen makaroonilaatikolle kesken kurjan torstai-illan. Sitten kun tytskän mukana tulee henkilöitä, jotka esimerkiksi kuunteluttavat huono ruotsalaista Elvis-imitaattoria ja antavat kyytejä kotiovelle, ei mieli voi olla mustana kovin pitkään. Kivat ihmiset ovat aika hyvä asia.

Nyt olen tässä, mutustelen broileripyöryköitä ja hymyilen. Ailahtelevaisuus on ärsyttävää.

Lehdessä oli jokin päivä juttua tyypistä, jonka sukunimi oli Lamppu-Blick. Sydämestäni toivon, että tuo olisi sattuman aiheuttama nimiyhdistelmä.