Minä aina ajoittain kutsun valitsemaani opintosuuntaa hippeilyksi. Se kun ei ole kaikista teknisin mahdollinen ja välillä touhu luisuu vähän sellaisen puunhalailupuuhastelun puolelle. Tänään sain kuitenkin todisteen siitä, että emme ole pahimpia haihattelijoita. Alkoi eräs pakollinen kurssi, joka sattuu olemaan arkkitehtiosaston järjestämä. Arkkitehdithän ovat ne teknillisen yliopiston viralliset hörhöt, jotka elävät ihan omassa ulottuvuudessaan turhista realiteeteistä välittämättä. Ihan oikeasti! Tänään luennolla käytettiin muunmuassa termiä inhimillinen tragedia sekä katsottiin reilu pätkä ranskankielistä, tekstittämätöntä elokuvaa suoraan 50-luvulta. (Mikä oli sinänsä ihan sopivaa, sillä jouduin lintsaamaan ranskan tunnilta tuon kurssin takia.) Jossakin elämäni aikapoimussa minusta piti tulla arkkitehti. Haha. Olisi pitänyt pitää siitä suunnitelmasta vähän tarkemmin kiinni.

Jotta haihattelu ei saisi tyystin valtaa, olen koonnut itselleni täksi jaksoksi lukujärjestyksen, jota katsoessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Päällekkäiset kurssit ovat yksi neronleimaus, tänäänkin minun olisi oikeastaan pitänyt jakautua kahteen eri tilaisuuteen neljäksi tunniksi. Huomenna alkaa yksi kauhukurssi, jossa kävin hyperventiloimassa vähän jo viime vuonna. Muutama ihkauusi kurssi, läjä tekemättömiä harkkatöitä, jokunen "vaiheessa" oleva tentti ja kirsikkana kakun päällä se kandintyö, jonka lupailin tekeväni toukokuuhun mennessä. Tämän lisäksi kirjoittelen iltakaudet työhakemuksia, joissa kerron olevani käytettävissä myös osa-aikaiseen työhön erinäisissä Etelä-Suomeen sijoittuvissa kaupungeissa. Hmm. Olen käynyt keskustelua tästä aiheesta monen eri tahon kanssa (esim. tässä nimenomaisessa blogissa) enkä ole vieläkään ihan varma, tuleeko tämä homma onnistumaan. Teoriassa kaiken suorittaminen olisi kai mahdollista. Käytäntö on kuitenkin asia erikseen... Toisaalta, tänäänkin nykäisin ryhmäni kanssa hyppytunnilla erään harjoitustyön palautuskuntoon ilman odotettavissa olleita vaikerruksia, hermoromahduksia ja epätoivon hetkiä. Tuosta noin vaan, tsuih. Hyvin häkellyttävää. Aloin pohtimaan, että entä jos meistä onkin tullut kaiken tämän taistelun tuoksinnassa hyviä? Että oppi olisi kaikesta huolimatta uponnut kalloon? Koulutus olisi kannattanut? Ei voi olla. Ihan hullua. En usko.

Äiti oli ajanut kolarin tänään. Pikkuinen Polo oli kuulemma mennyt pahemman kerran rusinaksi, mutta äitee oli ihmeen kaupalla selvinnyt täräyksellä. Sanoi olevansa umpiluuta. Mutta aika hurjaa moinen, siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Hui-ui. Ihmiset, autoilu on pahasta. Pysykää kotona. Helpottuu toi meikäläisenkin liikennetekniikan opiskelu silloin. Tsah.