Lupaan lopettaa tämän turhanpäiväisen jauhamisen tästä flunssasta. Sille ei kyllä voi juuri mitään, että tauti nousee tytskän ykköspuheenaiheeksi, kun se poistaa elinpiiristä sellaiset pienet asiat kuten koulun ja työn. Onneksi koko elämä ei silti katoa flunssan myötä - jostain löytyy aina kavereita ja uusiakin tuttavuuksia, joiden nurkkiin voi mennä köhimään viinipullo taskussa. Seuranani oli muunmuassa eräs vanha kaveri, jota en ole nähnyt kunnolla pariin vuoteen, eräs nykyinen kaveri, jonka kanssa puhetta tulvii aina enemmän kuin sielu sietää, sekä eräs täysin uusi kaveri, jota en vielä eilisiltapäivänä tuntenut, mikä tuntui aivan käsittämättömältä siinä yötä kohden höpöttäessä. Juttua siis riitti, vaikka yskäkohtaukseni meinasivatkin varastaa estradin aina silloin tällöin. Oli kauhean kivaa.

Muutenkin olen käynyt hyviä keskusteluita tässä lähiaikoina. Äidin kanssa puhuin puhelimessa kerrankin muusta kuin Idolsista ja sain purettua vähän vyyhtiä tämän mystisen tulevaisuusprobleemani kanssa. Paraskaverityypin kanssa jorisimme ihan käsittämättömiä eilen ja samaa ajattelin tehdä taas tänään, kunhan kello käy sen verran, että krapulailtapäivän puhelu on sopivaa suorittaa. Ja kotona keittiön pöydän ääressä on syntynyt monta mainiota keskustelua kämppiksen kanssa, poikki-halki-pinoon-menetelmällä on käyty läpi niin ihmissuhteet, opiskelut, työt, perheasiat, yleiset elämänkatsomukset kuin Idolsin juonenkäänteetkin. Puhuminen on jotenkin hirveän tervehdyttävää, vaikka en ehkä ole mikään taitavin keskustelukumppani mutkaisten mielipiteideni ja silloin tällöin esiin putkahtavan änkytykseni kera. Omat ajatukset lähtevät aivan uusille urille, kun ne ensin sanoo jollekin ääneen ja saa vielä kenties takaisin jotain kommenttiakin.

Yöllä sain vielä kuulla sellaisia kohteliaisuuksia, että olen vieläkin aivan otettu, vaikka aamuyön tunteina äänessä olikin melko suurilta osin kuningas alkoholi. Onhan kehut aina kivoja, vaikka toki jo tiesin etukäteen, että olen melkoisen naseva tyyppi. Haha.

Tää on nyt niin hyväntuulista settiä, ettei tähän voi laittaa tuota sunnuntailuokitusta perään. Ei tässä ole nyt sitä oikeaa draivia ollenkaan, ei haikeutta, ei apeutta, ei lojumista, ei kaatuvia seiniä eikä kaatuvia rästitöiden pinoja. Kumma meininki. Odotetaan iltaan, eiköhän se mörkö jostain vielä saavu. Mää tiedän kyllä nää kuviot.