Näyttää tuo pikkuruinen sohvanikin kelpaavan muutaman tunnin nokosten sijoituspaikaksi. Niskathan olivat jumissa jo etukäteen, joten mikäpä tässä.

Vähän on jumitus-vitutus-kiukuttelu-haikeilu-epätoivo-kukaan-ei-musta-tykkää -päivä tänään. Töissä sain kokeilla piikkaamista, muhkuruinen betonilattia ja rätätätätätää vähän helpottivat onnetonta oloa. Pulttipyssykin oli kiva. Tässä vaiheessa minulle kelpaa mikä tahansa muu työkalu kuin imuri. Vaikka pitäähän sekin ihan mukavan karseaa ääntä.

Mieliala on ihan epäreilu, sillä aurinko paistaa yhä (tai no ei just nyt, mutta aamulla varmaan taas) ja tytskä on saanut kivastella rannoilla ja terasseilla ihan riittäviä määriä. Eilisiltainen istuskelu välimerellisen lämpimässä kesäillassa oli varmaan vähän liiankin kiva, kun mieli meni näin mykkyrälle. Tiedättekö, kun tulee hauskojen ja vähän myös jännittävien ihmisten seurasta yksinäiseen, sotkuiseen kotiin, ja tietää, että herätys on joskus kuuden tunnin kuluttua, mutta ei tahtoisi millään mennä nukkumaan, eikä tehdä mitään muutakaan, vaan vain istua ja helisyttää jääpaloja vaaleanpunaisessa kesäjuomassa ja jutella ja nauraa, niin silloin saattaa iskeä ahdistus. Ihan väärin se on, mutta niin siinä vain käy. En saanut oikein nukuttua. Minä! Kiukutti oma pöhköys ihan ja kiukkuhan tunnetusti parantaa mielen. Eli ei.

Koti on edelleenkin ihan rytökärpän pesä ja huomenna lähden suoraan töistä viikonlopuksi pois. Jotain rytkyjä kai pitäisi mukaankin ottaa, mutta en jaksa etsiä puhtaita vaatteita enkä varsinkaan tunkea niitä laukkuun. Tyhjät jogurttipurkit kierivät lattialla ja jääkaapissa haisee. Nää-ää. Ihan kivaa lähteä pois, mutta jo valmiiksi tympii sunnuntai-iltainen kotiintulo. Taloudenhoitaja saa paikan.

Huomenna on palkkapäivä ja siitä viikon päästä vika työpäivä. Sääennuste lupaa lämpöä ja ukkosta. Kyllä tää tästä. Kai.