Kohta tulee itku. Tulin äsken koulusta (Puoli kuudelta. Mikä aika se sellainen on?) ja vastassa oli räntä. Sitä oli silmissä ja korvissa ja maassa polvia myöten. Jäätä ja hiekoitushiekkaa ja valtavia hileisiä vesilammikoita, joista ei pääse yli eikä ympäri ja joita kohdatessaan miettii, että mitä minä turhaan sinne kotiin yritän, huomenna joudun taas taiteilemaan tieni takaisin kouluun, joten miksi en jäisi vaikka yöksi. Päätä särkee ja silmiä särkee ja selkää särkee ja tämä kaikki tuntuu välillä niin epätoivoiselta. Maaliskuu! Lopu jo! En jaksa enää! Perkele.