Minä mielestäni kirjoitin tänne viikonloppuna. Siitä, kuinka ylämäkeä vältellessäni eksyin Joponi kanssa ja kuinka rauhaisalle Imagen-luku-uimarannalleni saapuneet kiljuvat kakarat olivat aavistuksen verran siedettävämpiä kuin yleensä, kun ne kiljuivat savon murteella. Hmm. Mutta ei täällä semmoisia juttuja näy. Ehkä mä näin unta.

Sitä olen nimittäin nähnyt ja paljolti. Näköjään voin vieläkin hämmentää itseäni omilla kyvyilläni. Luulisi, että tähän ikään mennessä on sisäistänyt taipumuksensa, mutta ei, vieläkin minä olen ihan kummissani herätessäni puolen vuorokauden unilta ja nukahtaessani helposti jälleen uudelleen. Äskenkin vedin sikeitä kaksi ja puoli tuntia vaikka piti tehdä ihan muuta. Näin unta rakennepiirustuksista, joita olen toljottanut töissä koko päivän. Tai luulen toljottaneeni. Ehkä mä olen oikeasti nukkunut vain täällä koko alkuviikon huomaamatta mennä oikeasti sinne töihin. Minusta rupeaa tuntumaan, että semmoinen olisi kohdallani melkein mahdollista. Mutta mikä sitten aiheutti uneen sen läpimärän housunpersuksen, jonka Jopon penkki tuotti minulle kotimatkalla, sitä en ehkä halua pohtia tarkemmin.

Tuo typerä sade saisi kyllä jo loppua. Tämä tulee teille nyt yllätyksenä, mutta minä en vieläkään omista sateenvarjoa. Argh, tämä on jo naurettavaa. Miten minen vain osaa ostaa sitä? Olen tyhmä. Tänään kaivelin vuokraemäntäni kaappeja ja pihistin käyttööni kunnon villalapaset, kun omat kesätumppini olen toiveikkaana ripotellut reiteilleni. Ei näissä kesäkeleissä näköjään pärjää ilman lapasia ja kaulahuivia. Kun kelit on mitä on, on nautinto olla töissä hyvin ilmastoidussa toimistorakennuksessa. Melkein kuin ei olisi kesää ollenkaan! Jee! Ja hei, sateellahan on niin kiva väsätä kasa juustovoileipiä ja napata niille kaveriksi viikonlopun sanomalehdet ja sitten piiloutua peiton alle ja olla vaan ja pötköttää. No niin. Taas päästiin asiaan.

Jos villasukkauikutus-linjalla jatketaan, niin minusta ei ole sattumaa, että ensimmäinen palkkapäiväni ja Coldplayn uuden levyn ilmestyminen osuvat samalle päivälle. Minusta se on merkki. Olen ihan höpönä siitä sinkkupiisistä ja nyt kun joku päivä satuin kuuntelemaan pitkästä aikaa sitä edellistä levyä, niin ei se yhtään huono ollut. En minä ilmeisesti kasva ulos nynnyrokista. Ehkä minä en tahdokaan. Villasukat forever. Vähänkö ens viikonlopun lojun taas ja kuuntelen kylmää peliä. Silloin kuuluu sataa.

Palautin tänään Sen Harkkatyön. En aio puhua siitä enää ikinä. Vaikka kysyisitte, en vastaa. Se on loppu nyt.