Haastetta pukkasi. Olen näissä toki aina kaikista huonoin, mutta kaipa minä voin seitsemän satunnaista faktaa kertoa. Eivät nämä kyllä kovin paljon salaisuuksia paljasta, hyvin todennäköisesti olen kertonut samoja aiemminkin. Menköön nyt silti.

1. Pidän tavattomasti pienistä, mitättömistä rutiineista. Esimerkiksi työmatkat kuljen lähestulkoon joka päivä samalla junavuorolla, vaikka liukumaa olisi käytössä kaksi tuntia ja junia kulkee kymmenen minuutin välein. Usein menen myös istumaan tiettyyn vaunuun ja tietylle paikallekin. Kaikista parasta on oppia tunnistamaan henkilöitä, jotka kulkevat samalla junalla. Yksikin poika jäi monta viikkoa junasta pois samasta ovesta kanssani. En minä sille mitään koskaan puhu, mutta riemastun aina, kun masentavassa junan eteisessä kohtaamme. Toisto on oudon viehättävää.

2. Pelkään lintuja. Eniten kaikista vihaan lokkeja. Tänään ne vaanivat minua rautatieaseman kupeessa ja meinasin saada sätkyn. Joko nyt on lokkiaika? En kestä. Lokit ovat kamalia.

3. En osaa kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä. Kirjoitan käytännössä vasemman käden etusormella ja oikean käden etu- ja keskisormella. Se on ehkä vähän noloa, kun istun näppäimistön ääressä kuitenkin aika suuren osan ajastani eri lokaatioissa. Ja todellakin myös katson siihen näppäimistöön, kun kirjoitan. Muuten mistään ei tulisi mitään.

4. Ärsyynnyn helposti muihin ihmisiin ja välillä oikein lietson sitä ärsyyntymistä itsessäni, koska se on niin kivaa. Tämän hetken suosikkiärsyyntymiseni: ihmiset, jotka junaa tai metroa odottaessa seisovat paikoillaan, mutta junan tullessa ryhtyvät kiireellä kävelemään laituria pitkin junan kulkusuunnassa, usein vielä sivuttain niin, että katse on siinä junassa eikä niissä viattomissa sivullisissa, joihin nämä siirtyilijät törmäävät. Ihan kuin ne pelkäisivät, että tänään se juna ei pysähdykään siihen laiturin kohdalle, vaikka niin se teki eilen ja sitäkin edellisenä päivänä. Parhaita ovat ne tyypit, jotka hätäisesti siirtyvät etenpäin, mutta sitten päättävät, että haluavatkin käyttää sitä taaempaa ovea, joten ne lähtevät kiireellä siirtymään takaisinpäin. Kun siis seisoo paikallaan odottamassa, että juna pysähtyy, voi parhaimmillaan joutua kaksi kertaa saman seilaajan törmäämäksi. Voisin oikein kieriskellä siinä ärsyttävyydessä.

5. Minulla on hankalan mallinen leuka. Ihan totta, hammaslääkäri sanoi niin, kun viimeksi kävin siellä naamaani vääntelemässä. Leukani on kyllä hankala, sillä se kolisee ja naksuu joskus syödessä niin kovaa että vierustovereilta menee ruokahalu, ja hammaslääkärin jäljiltä se on aina jotenkin niin jumissa, etten pariin päivään saa suutani avattua kunnolla. Silloin kannattaa mennä Subwayhin syömään patonkia. Se on nättiä puuhaa se.

6. Menen keväällä Lontooseen! En muista, olenko jo lätissyt siitä. Lontoo on jotenkin maaginen kaupunki minulle, en edes oikein tiedä miksi. Ensimmäisen kerran kävin Lontoossa yläasteen luokkaretkellä, on ihan hullua että siitäkin on jo kymmenen vuotta. On olemassa valokuvia, joissa pousailen Madame Tussaudsilla päästä nilkkoihin beigeen pukeutuneena. Beige on inhokkivärini numero yksi, olen luullut vihanneeni sitä aina, mutta ehkä se ei sittenkään ole niin, ehkä 15-vuotias minä olikin hillittyjen sävyjen ystävä. Jaloissa minulla oli kyllä punaiset skeittitennarit. Hoho.

7. Hieno uusi elämäni hajosi jo eilen. Influenssan jälkimainingeissa tuli sovittua, että hetkeen ei paheita harrasteta, pelkkää terveellistä elämää vain. Eilen kuitenkin toinen toveri tuli oven taakse viinipullon kanssa ja pitihän se sitten tyhjentää, suklaalevyn seuraksi. Terveellinen elämä ei siis kestänyt viikkoakaan ja sen ainoa aktiivinen teko taisi olla yhden salaattipuskan ostaminen ruokakaupasta. Voi voi. No mutta, hyvään tarkoitukseen homma kaatui: puhuimme koko illan pahaa pojista. Hähää.

Ja kuten aina, en haasta ketään. Tyypillistä.