Töissä alkaa hiljalleen olla tekemistäkin, näin kolmen kuukauden kohdalla. On ihan kivaa olla välillä vähän muka kiireinen, mutta on se väsyttävääkin. Epäilen jokaista ajatustani ja tarkistan faktoja ainakin tuhanteen kertaan. Pelottavinta on tehdä päätöksiä asioista, joihin ei ole valmista ohjekirjaa tai kiveenhakattua oikeaa vastausta. Pitää vain päättää "parhaan ammattitaitonsa mukaan". Hah. Tänään yksi työkaveri sanoi ihan muina miehinä sivulauseessa, että minulla on vetovastuu yhdessä pienessä projektissa. Vastuu! Voi perse. Miten kukaan antaa mulle mitään vastuuta, kun en onnistu aina edes pukeutumaan asiallisesti töihin? Eilen mulla oli taas hammastahnaa paidassa. Asiantuntemus, se asuu täällä.

Ja sitten kotonakin pitäisi olla asiallinen. Kotitalooni on tulossa Hullu Remontti (tm) ja väkeä tahtoo laukata sisään harva se päivä. Kauhee ressi, kun en mää taho että kaikki näkee millaisessa rytökärpän pesässä asun! Aamuisin ennen töihinlähtöä pitäisi sen haastavaksi todetun pukeutumisen lisäksi katsoa, ettei kämppä ole täynnä ryönää ja lattialle lipsahtanutta vaatekaapin sisältöä. Kykenen järjestelmällisyyteen iltapäivän puolella, mutta en aamulla. Mutta ehkä tähän on totuttava, sillä remontin mittaan täällä saattaa pyöriä epäilyttävä jannu jos toinenkin. Syvää hengittelyä. Itse sen päätin, etten muuta remontin tieltä pois, kun vihani muuttamista ja rakkauteni tätä kodinkopperoa kohtaan ovat yhdessä riittävän suuri vastavoima keikauttamaan yhden pienen remontin vaakakupin ylöspäin. Katsotaan, kuinka pian kadun. No, tiukan paikan tullen asun vaikka töissä. Luen raportteja ja tutkin karttoja. Ja olen paras työntekijä ikinä.

Normaalissa elämässä sentään viikonloppuisin saa elää pellossa, mutta nyt ei sitäkään. Toverini ovat laittaneet uuden vaihteen silmään ja viikonloppuisin järjestetään hienoja illallisia. Siis pikkumusta-ja-korkokengät, alkujuoma-ja-kolme-ruokalajia -tason hienoja illallisia. Tavattoman hauskoja ne toki ovat vuosikausien opiskelijaretkuilujen jälkeen, mutta vie se hienon esittäminen energiaa vaikka olisikin vain noiden vanhojen hölmöjen seurassa. Tosin viime viikonloppuna saatoin livetä linjasta ja kertoilla taas loppuillasta jotain Michael Jackson -vitsejä. Ei sille vain voi mitään, jossain se raja tulee vastaan. Ei pidä taistella vastaan.