Huomenia.

En tiedä mikä siinä on, kun varsin ylimitoitetuista unenlahjoistani huolimatta en osaa nukkua juurikaan niinä öinä, kun petiin on käyty reippahasti aamun puolella ja veressä virtaa vielä viini. Varttia vaille kahdeksasta olen tänäänkin täällä kieriskellyt, vaikka mikään ei estäisi nukkumasta puolillepäivin. Häiriintynyttä.

Oli ihan hauska ilta. Ekaksi alle taas semmoinen puolihelvetillinen työvuoro (johon tällä kertaa sisältyi myös puolihelvetillinen työmatka, kiitos TKL:n lauantaiköröttelijöiden), sitten kuudelta kamat pulkkaan ja autokyydillä oven edestä oven eteen, muutamia tunteja hihittelyä ja hörpintää, sitten taas autolla kuppilan ovelle, jonottamatta sisään ja täpötäydessä mestassa vielä omaan pöytäänkin istumaan. Sujuvaa. Tämän kaiken mahdollisti ystävättäreni herraseura, joten en mukissut, kun korvaukseksi kyytimisestä ja seuranpidosta jäi kyseinen tytskä. Mullon täällä kylmiä pasteijoita, en mää muita kavereita tartte.

Uusien kenkieni suhteen ilta oli menestys. Seurueeltani sain asiaankuuluvia kommentteja (ystävätär nauroi ja herrahenkilö kehui) ja epäilyksistämme huolimatta pysyin koroillani pystyssä koko illan. Jossain vaiheessa totesin, että on se hyvä, että on tullut otettua turruketta niin etteivät rakot tunnu, mutta näin aamun tarkastelujeni valossa kengät eivät ole hiertäneet yhtään. Voiko tuollaisia kenkiä ollakaan? Se oli varmasti kohtalo, joka saattoi meidät yhteen. En näe muuta vaihtoehtoa.

Joku kyllä vois tuoda mulle juustoa, niin saisin tehtyä pitsaa.