Kävin tänään jouluostoksilla ja joku myyjähenkilö puhutteli mua rouvaksi. Jahas, olemme saapuneet tähän vaiheeseen elämää. Muuten jouluostelu oli harvinaisen leppoisaa, en hermostunut vaikka ihmisiä oli kamalasti ja ne kaikki olivat tavanomaisen typeriä. Kävin jossain joulumarkkinoillakin, jossa ei päässyt eteen eikä taakse ja joku tuuppi lastenrattailla koko ajan kintuille. Yhtään ei tullut epätoivo ja sain kaikki viimeiset lahjat hankittua. Joulun ihme!

Kovin paljoa ei kyllä tunnu joululta. Kaikki mun jouluvalot on rikki ja sitä joulukalenteriakaan ei ole. Lunta en ole nähnyt muuten kuin yhden juna-asemalla vaakasuorassa räntäsateessa seisotun viisiminuuttisen verran ja eilen kun olin eksyksissä Vantaalla (kaamea kohtalo), vettä vaan satoi kaatamalla ja tuuli repi sateenvarjoa koko ajan ylösalaisin. Yksi kaveri oli käymässä ihan tuosta kohtuullisen läheltä ja siellä oli saanut aamulla tehdä ihan lumitöitä. Täälläpäin ainoat tarpeelliset työt on kaataa vesi saappaasta pois ja vääntää villasukka kuivaksi. Epäreilua.

Onneksi pääsen ensi viikolla sitä sisämaan winter wonderlandia ihmettelemään. Menen päiväksi Tampereelle, jepujee. Ei siitä ole kuin vasta hetki, kun muutin sieltä pois, mutta silti musta on hirveän hauskaa mennä sinne nyt vähän niin kuin comeback-hengessä. Lähiöön, joka ei ole enää mun. Mulla on vähän jopa ikävä. Helsingissä asuminen on ollut huikean kivaa, kaikkine Vantaalle eksymisineen ja muine säälittävine seikkailuineen, mutta aion silti suhtautua Tampereeseen ylitunteellisesti. Eihän siellä enää asu oikein ketään mun tuttuja (eihän siellä koskaan oikein asunutkaan) ja kun saan tän kouluni käytyä, mulla ei välttämättä ole sinne enää koskaan mitään asiaa, mutta siksi otankin tästä reissusta nyt kaiken irti. Asiahommien lisäksi ajattelin käydä ainakin Juveneksella syömässä ja kirjastossa lukemassa lehtiä, kuin kunnon turisti konsanaan. Puolitoista kuukautta myöhemmin on just oikea aika nostalgiatripille, eikö olekin? On se.