Hii. Olen kotopuolessa. Talo on tyhjä, makaan olohuoneen sohvalla mahdottomassa asennossa juomassa kahvia ja syömässä toscapullia. Eilisen vietin kikatellen ystävien kanssa ja yöllä ajoin pakkasen kiusaaman kylän läpi kotiin ja huudatin autostereoita kuin paraskin amiskuski. Kun minut haettiin lentokentältä, autossa oli odottamassa vastaleivottu puolukkapiirakka. Täältä kannattaa olla aina välillä jonkun aikaa poissa, kun paluu tuntuu sitten niin mainiolta.

Yksi stressinaiheuttaja kyllä on. Pitäisi ehtiä joululahjaostoksille, nimittäin ostamaan lahja itselleni! Pää on lyönyt tyhjää koko syksyn, kun vanhemmat ovat kyselleet lahjatoiveitani ja nyt sitten tuli tiedonanto, että tilille on pistetty rahaa, ennen joulua pitäisi saada jotain hankittua ainakin sillä mummon rahalla, että voisi päästä sanomaan, ettei lapsi tuhlaa kaikkea pelkkään ryyppäämiseen ja rellestämiseen. Hämmentävä ongelma. Ei miulla oo oikein mitään, mitä olisin vailla, enkä ainakaan innostu ajatuksesta raahata lisää tavaraa ympäri Keski-Euroopan lentokenttiä, kuten tuossa tullessa. Isi yrittää kaupata teknologiaa, mutta mulla on laukussa jo tietokone, kamera, kaksi puhelinta ja iPod, mun on hirveän vaikeaa kuvitella tarvitsevani mitään muuta. Vaateparsikin on ihan hyvällä tolalla, varsinkin nyt kun pääsin pitkästä aikaa ratsaamaan kotokodon kaappeja ja löysin muunmuassa pinkit kotihousuni ja kasarihenkisen tupsupipon, jolla kävin hävettämässä perheenjäseniäni ihan tuolla kaupungissakin asti. (A. Siellä oli kylmä. B. Mä en asu täällä, mun ei tarvii hävetä.) Onko musta tullut aikuinen, kun kaipaan joululta vain kotona himmailua ja huonoja vitsejä? Kauhea tilanne.

On tuolla ulkona kyllä ihan pirun nättiä. Talvi on aika hieno, kun sitä saa katsoa ikkunan takaa peiton alta. Muissa tilanteissa se kahtakymppiä hivutteleva pakkaslukema vähän hirvittää. Mut saapahan taas lisää kauhutarinoita ulkkareille kerrottavaksi! Haa. Suomalaiset matkailuyritykset ovat varmasti kiitollisia panoksestani.