Nyt menee leppoisasti putkeen. Eilisen reissun kotimatkaosuus muodostui oletettua pitkäkestoisemmaksi, kun pahamaineisessa Toijalassa oli vaunut mykkyrällä ja homma jumissa. Yöhön asti se meni, mutta kotiin oli kuitenkin palattava. Juhannukseksi ilmaantui nimittäin iso liuta työvuoroja, jotka rahanhimoissani suostuin tietenkin tekemään miettimättä ensin asian liikenneteknistä laitaa, sillä tosiaan, juhannuksena bussitkin seisahtuvat oli sitten ratarikkoa tai ei. Äää-ä. Välillä on hirveän vaikeaa olla joukkoliikenteen kiivas kannattaja. Pyöräkin on viety jo kotopuoleen. Perhana.

Ollapa karhu Korkeasaaressa. Se saa ottaa rennosti ilman sen kummempia liikennöintipulmia. Otso oli kyllä suosikkini retkellä, vaikka näimme myös leijonanpentuja ja peräti kahden eri eläinpariskunnan lemmenleikit. Hieno reissu! Ainoa eläinlaji, joka hieman nyppi, oli ihmisemot poikasineen. Se kaakatuksen ja kurittomuuden määrä ja päälle jyräävät lastenvaunukolonnat meinasivat välillä pelottaa lapsettoman seurueemme mieliä. Mutta eläintarhaan mennään katsomaan lajien kirjoa ja ihailemaan luonnon diversiteettiä. Kaikella on kai paikkansa. Paitsi niillä kammottavilla lokeilla, jotka hyökkivät lintukammoisten ihmisten lounaiden perään. Vittumaisia tyyppejä. Minun puolestani ne voitaisiin karsia eläinkunnasta kokonaan.

Nyt pitäisi kehitellä jotain ruokaa, että pysyisi tolpillaan töissä. Jääkaapissa on juuri ja juuri valo eikä paljon muuta. Reppu on purkamatta ja tiskit haisevat. Hohhoijaa. Sisäkölle olisi taas paikka.