No hei. Ei mulla vieläkään mitään asiaa ole, mutta tulinpahan tähän purkamaan turhautumistani erääseen koulutehtävään, jota ajattelin tässä iltapäiväni ratoksi ruveta tekemään, vaikka deadline on vasta jossain toukokuun loppukvartaalin tienoilla. Kerrankin ajoissa.

Tehtävässä vaaditaan lähdemateriaalin hakemista eräältä inTTernetzqu-sivulta. Osoite on annettu paperilla, jota klikkailemalla mitään ei tapahdu, outoa sinänsä. Kopypastekaan ei toimi, joten ryhdyin ihan itse omin kätösin näpyttelemään osoitetta selaimeen. Www:t vielä sujui, mutta sitten alkoi tökkimään. Tuossa rimpsussahan on niiden klassisten merkityksettömien numerosarjojen lisäksi tavaraa niin saksaksi, englanniksi kuin ihka-aidoksi nörtiksikin. Kauttaviiva alaviiva väliviiva kauttaviiva. Kun sen pötkön vihdoinkin sai kaksisormijärjestelmällä hakattua, oli tulos odotettua kiintoisampi: Dokument nicht gefunden. Die Suchmaschine ist momentan nicht verfügbar. Perkele. Se siitä tehtävästä sitten. Miksi tämä tehdään näin vaikeaksi aina? Maailma vihaa minua ja minä sitä. Argh.

Viikonloppuna kohtasin kaiken maailman rehuja, surriaisia ja allergiaoireita vakuuttavamman kevään merkin: terassituopin. Aurinko paistoi, juoma oli tyttömäisen punaista ja olo oli kuin maailman valloittajalla. Kesä oli käynnissä niinkin paljon, että hukkasin toisen lapaseni. Kesätumppi meni ja katosi! Takaisku oli raju, mutta sitten päätin, että tämä on vain kohtalon tapa kertoa, että tästä kesästä on tulossa lämmin eli lapaseton. Tänään oli kyllä pakko kulkea ulkosalla kädet typerästi taskuissa, kun sormia niin palelsi. Hmph. Mutta kyllä se tästä taas lämpenee, ihan varmasti.

Haluaisin käydä etsimässä Tunturini pyörävaraston uumenista, mutta pahoin pelkään, että huolellisesti talvehtineet (syyskuussako minä viimeksi pyöräilin?) kaksipyöräiset tarvitsevat jonkin sortin huoltoa näin kevään tullen. Minulla ei ole edes pumppua. Olen kauhean huono pyöränomistaja. Hirveän harvoin minä enää loimitan tai vien ruokaa rakkaalle polkupyörälleni, saati sitten että päästäisin sen laitumelle piehtaroimaan tai maastolenkille laukkaamaan. Nuo fillarihevoset tulivat vahvasti mieleeni, kun luin äsken Hesarista juttua jostain tädistä, joka on lanseerannut ratsastusaiheisen aerobicin. Jossain hikisessä jumppasalissa vedetään pohkeenväistöä ihan tosissaan. Voi helkkari. Eivät ne polkupyöräratsastustunnitkaan varmaan järkeviltä näyttäneet, mutta eipä niitä oltukaan aikuisille ihmisille tarkoitettu. Pitääköhän siellä aerobicissäkin keksiä ratsulle nimi, sukutaulu ja päällimmäiset luonteenpiirteet? Mitä jos polle kesken tunnin pukittaa tai mikä jännittävintä, pillastuu? Siinä voi jumppatunti käydä suunniteltua rankemmaksi. Minä ainakin muistan sen polttavan kivun pohkeissa, kun rakas Tunturi eli Tuntsa tai Keltsu (lempinimi juontui suomenhevosruunan keltaisesta väristä) oli muutamaan otteeseen pillastunut ja lähtenyt viemään kiitolaukkaa ympäri lähitienoota. Oli se hurjaa. Voi hitsi.

Hmh. Nyt sain auki sen perhanan tiedoston. No nytpä vasta ärsyttää. En kyllä tasan ala mitään tässä nyt opiskelemaan, tämä touhu riitti jo.

Ihmettelettekö, kun en koskaan saa mitään kursseja suoritettua? Joo, niin minäkin. Haha. Tällä keskittymiskyvyllä olen tuore diplomi-insinööri vuonna 2030.