Olen oppinut tänä viikonloppuna häkellyttäviä asioita.

(Noin raflaavan alun jälkeen tahdon huomauttaa, että tämä viikonloppu kuuluu niihin B-luokan viikonloppuihin, jossa ollaan yksin kotona ja vailla kelvollisia ihmiskontakteja käytännössä neljä vuorokautta ja joiden kohokohtia ovat Hauskat kotivideot ja lauantaiaamupäivän vierailu kirjaston lehtilukusaliin. Älkää siis odottako kovin suuria.)

Olen oppinut, että minussa, jossain syvällä, syvällä persoonani kätköissä, asuu ihan oikea pieni perheenemäntä. Kyllä! Katsokaa vaikka: viikonloppu on puolessa ja silti olen ehtinyt jo pesemään pyykkiä (kolme koneellista), tiskaamaan (kahdesti), tekemään perunamuusia ja lihapullia (vähintäänkin keskivertolapsiperheelle soveltuvan satsin), leipomaan pullaa (rumia, mutta herkullisia, kaksi pellillistä) sekä kutomaan kaksi kolmasosaa tämän syksyn kaulahuivista numero kolme (päätin ruveta tehtailemaan niitä joululahjoiksi, kun kerran hullutus ei ota loppuakseen ja tämän taloudellisen tilanteen mukaisista lahjaideoista ei suurta ylitarjontaa ole). Merkit ovat aika selvät. Kuvasta puuttuu vain tusina kakaraa ja insinöörismies. Mutta ilman niitäkin tuntuu varsin hämmästyttävältä.

Jotta kotirouvafiilis olisi parhaimmillaan, olen kehittänyt ongelmia, jotka liittyvät niin sanottuihin miesten töihin. En millään meinaa saada suoritetuksi sellaisia kinkkisiä tehtäviä kuten naulan lyöminen seinään tai palovaroittimen patterin vaihto. Raksamiesitsetuntoni taisi hukkua pullataikinaan tai sitten sitä pännii syksyn aikana kalasteltu hippipääaine. Oli miten oli, tilanne on kuitenkin sellainen, että jos sopivansorttista yleisöä olisi, heittäisin tosiaankin kehiin neito hädässä -näytelmän ja varmasti palkitsisin korvapuustilla sen urhean, joka puolestani vasaraan tarttuisi. Kyllä, hävettää. Mutta sen voin kertoa, että tiukat säilykepurkinkannet saan nykyään auki ihan itse, sillä ystäväni antoi minulle miehenkorvikkeeksi sellaisen kumisen kannenaukojan. Jep. Se onkin ainoa pelastukseni. Perhana.

Joo. Oliko puhetta mielipuolesta erakkoviikonlopusta? Ihan hyvä, ettei täällä ole kukaan katsomassa kun hekottelen itsekseni. Lisäksi minua huvittaa tavattomasti oma unimaailmani (Kotiteollisuus coveroimassa Katri Ylanderia ja minä itseoikeutettuna jallupullonpitelijänä/taustalaulajana) sekä äitee, joka soitti minulle kertoakseen, että jos hallituksen tuumailut toteutuvat, meidän perheestä potkitaan ulos kaikki Kokoomusta äänestävät henkilöt. Perheeni on aina ollut mielestäni täysin epäpoliittinen, tai ainakin multa on kokonaan jäänyt huomaamatta mahdolliset politiikkaan tai puoluekannatukseen liittyvät puheet. Siksi huvitun suuresti, kun joku käy paasaamaan, kuten nyt esimerkiksi mummo viime presidentinvaalien alla. Vaikutanko minä oikeasti niin kokoomuslaiselta, että täytyy oikein tarttua puhelimeen? Jessus. Naurattaa.