Kaikenlaisia asioita saa näyttämään tietynlaisilta, kunhan rajaa tarkastelun sopivan tiukaksi. Pieni pala voi olla ihan eri maailmasta kuin kokonaisuus, johon se kuuluu. Katsokaa vaikka, tässä ote kurssisuoritusluettelostani:

1229551.jpg

Se on ihan rehti print screen -kuva. Ei manipulaatiota, ei huijausta. Minun listassani on tällä hetkenä ylimmäisenä kaksi perättäistä vitosta. Vitonen on paras arvosana. Minä en ole paras, minä en ole edes hyvä. Paitsi että näköjään olen, kun tarpeeksi suppealla otannalla katsotaan. Hulvatonta! Tämän kun äiti näkisi.

Muutenkin voisi joskus luulla, että elämäni on mallillaan. Viikonloppuna turisin monen eri ystävän kanssa ja sain ehkä uuden kaverinkin. Vaikka olenkin vähän hitaasti lämpiävää tyyppiä, rohkenen kutsua tyyppiä kaveriksi, sillä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tämä tarjoili suklaakakkua koristeltuna suklaalla, jäätelöllä ja jäisillä puolukoilla. Mitä sitten, että olin tehnyt kakun itse ja loput vermeet hankkinut kaupasta, olin silti ihan myyty. Tänään koulussa lauloin puolivahingossa ääneen New Kids on the Blockin Step by Step -biisiä, tai lähinnä sitä osaa, minkä osasin, eli käytännössä hyräilin uudelleen ja uudelleen step by step, ooh baby. Mä olen liian nuori NKOTB:lle. BSB oli kovempi. Mutta silti. Jos tappavan tylsällä enkun tunnilla löytää itsensä nurkasta laulamasta, alkaa tilanne näyttää omituisen hyvältä. Nyt on tammikuun loppu! Miksen minä vain kitise ja valita? Häh. Kohtaaminen tv-lupatarkastajan kanssa oli pelkkää unta ja mykistynyt lehmämukikin on alkanut taas jodlata. Näyttää hillittömän hyvältä.

Varmuuden vuoksi pidän toisen silmän kiinni ja toisen ihan sikkaralla, jotta näkökenttä pysyy rajattuna. Olan yli ei vilkuilla.