Koita nyt sitten olla siinä, täydellisessä sunnuntai-iltapäivän mielentilassa kuuntelemassa itkumusiikkia sen jälkeen, kun neljän seinän ja vanhojen valokuvien yhdistelmä sai mielen mutkalle pahemman kerran, ja sitten heti Damien Ricen perään Spotify päräyttää jonkun saakelin Neon 2 -mainoksen. Kaurapuuroa ja mansikkaa! Kiitos tästä, taas naurettiin vedet silmissä. Helkkarin hysteeriset sunnuntait.

Viime yönä näin unta, jossa olin työhaastattelussa ja haastattelijana oli Jean Sibelius. En tiedä miksi. Keskityin koko unen ajan muistamaan, että se lausutaan tsaan eikä jean. Ihan niin kuin olisin joskus Sibeliuksen kanssa etunimiväleihin päässyt.

Värjäsin hiukseni ja odottelen jännittyneenä, miltä ne näyttävät kuivana. Asiahan on niin, että värjäsin joskus viime vuonna lettiäni sellaisella kohtuullisen ärhäkällä punaisella. Kun päätin kyllästyä väriin, en unelmoinutkaan mistään värinpoistosta vaan laitoin vaan tyynesti ruskeaa tilalle. Kesällä halusin kesätukan eli vähän vaaleampaa, mikä ei taatusti siihen entisten päälle tarttunut, mutta koitettiinpahan nyt silti. Nyt sitten olen keksinyt, että semmoinen vähän kuin kullanvärinen olis hieno, kun se on kuulemma trendikästäkin nyt ja minähän olen tunnetusti kaikkien trendien kuningas. Tuloksena on klassisen kaunis ja elegantti liukuväritukka, josta löytyy kaikkia noita ja ehkä jotain ylimääräistäkin, huonona päivänä sinne hukkuu pinnit ja ponnaritkin. Parturikampaajat itkevät. Tai itkisivät, jos minä niille joskus lettiäni näyttäisin. Meinasin kyllä, että hiljalleen voisi olla trimmauksen aika, kun metrimitta on taas mennyt salakavalasti kasvamaan, vaikka eihän se ollut kuin kesä 2009, kun viimeksi parturissa kävin. Haha. Tai no, on mulla kotonakin sakset.

Olen vähän snobbaillut ympäriinsä, kun en katso enää juuri ollenkaan televisiota, vaikka se tarkoittaakin vain sitä, että en katso televisiota televisiosta, vaan netistä, mikä opin viime vuonna siellä ulkomailla. (Kuusi kautta jenkkiläisten The Officea muutamassa viikossa, tsädäm.) Siltä varalta, että olisin muka jostain saanut jotain älykön leimaa tämän saavutukseni osalta, voin nyt tunnustaa, että äsken varta vasten käynnistin uinuneen digiboksini, jotta saisin talteen Tuurin. Siis sen älyttömyyden, jossa hengaillaan Vesa Keskisen kyläkaupassa ja nauretaan, kun ihmiset ostavat roinaa! Oikeasti, häpeän itseäni, ja sen lisäksi vielä tunnen myötähäpeää ihan kuin olisin joku muu ja vain todistaisin jonkun ihmispolon nauhoittavan jotain noin järkyttävää sontaa. Se on kaiken lisäksi vielä uusinta. En kestä. Ihan kamalaa. Mutta hei, pitää mun nyt jollakin kuluttaa aikani, kun ne Officet menin jo kuromaan kiinni. Se, että tekisin jotain kehittävää, ei tule sunnuntaisin kysymykseen.

Ostin kaupasta jäätelöä, joka on olevinaan puolukkapiirakan makuista, mikä on konseptina täysin väärin, mutta jos jokin on puolukkapiirakan makuista, miten voisin olla ostamatta sitä? No niinpä. Ihan hyvää jäätelöä.