Olen tänään iloisempi. Taivaalta sataa edelleen räkää, hissin seinässä lukee edelleen pillu ja eteisen lamppu on edelleen pimeänä, mutta silti elo tuntuu oleellisesti kivemmalta kuin eilen, toissapäivänä tai päivänä ennen sitä. Ihmeellinen on ihmislapsen mieli.

Muistin tänään bloggaamisen tarkoituksen, jonka oivalsin noin vuosi sitten. Verkkopäiväkirjoittelun ideana on suoda helpotus tilanteeseen, jossa näkee ulkona oravan, riemastuu asiasta, mutta ei kehtaa tehdä asiasta niin suurta numeroa, että esimerkiksi soittaisi ystävälle. Ilo oravasta puretaan nettiin muun turhanpäiväisyyden joukkoon, jolloin ystävät eivät ahdistu ja itselle jää hyvä mieli. Näin äsken pupun. Se mutusti jotain tuossa nurkalla ja loikki pimeyteen, kun kävelin ohi. Jos minä menen rikki pienestä, niin voi porot, kylläpä myös revin riemuni olemattomista asioista. Välillä sitä erehtyy pitämään itseään jotakuinkin asiallisena tyyppinä ja sitten kohtaa jonkun saamarin pupun, joka aiheuttaa semmoisen reaktion, että sivupersoonalla on myötähäpeässä melkein yhtä kova kestäminen kuin katsoessaan Amazing Racen jaksoa, jossa jenkkipoika laskee Holmenkollenin mäkihyppytornista vaijerin kyydissä alas ja karjuu I love mommy. Ymmärtänette tunteen.

Äsken olin varma, että jonkin sortin demoni on kaapannut Hopeisen Salamani, kun nettisivut alkoivat kelaamaan ruudussa villisti alaspäin ja Googlen hakukentässä kursori kipitti eteenpäin kuin Jani Sievinen uima-altaassa Missi-Marin hurratessa laidalla. Sitten tajusin nostaa lautaseni näppäimistön päältä. En ole jaksanut viime aikoina hirveästi tiskata, joten kaikki näppärän kokoiset leipälautaseni ovat likaisena ja joudun käyttämään oikean ruoan lautasia, jotka ovat vähän liian suuria tähän nörtin ruokapöydälle. Täytynee lopettaa syöminen tai aloittaa tiskaaminen. Helpotus oli suuri, kun vika ei ollutkaan tietokoneessa. Muruseni sekoaminen tästä nyt vielä puuttuisikin.

Minulla ei ole tänään töitä, mikä tuntuu varsin luksukselta. Töissä on ollut kyllä yllättävän mukavaa, tämä kotipuoli on ollut se vähän hankalampi asia. On kuitenkin kivaa, ettei tänään tarvitse kysyä puolen minuutin välein bonuskorttia tai vastata hämmentäviin kysymyksiin Harry Potterien järjestyksestä (Muistin uusimman kirjan nimen, vaikka itselläni on ollut vissiin kolmas kirja kesken ainakin pari-kolme vuotta. Jesh.) tai Hongkongin sijainnista. (Oliko kyseessä se kauppa vai se kaupunki, vaikea sanoa. Kassaneideiltä kun voi kysyä ihan mitä tahansa. En kyllä osannut vastata kumpaankaan.) Se huono puoli ruokakaupassa työskentelystä on, että ihmisten ostoksia käsitellessä alkaa himoita ihan outoja juttuja. Nyt minulla on jääkaapissani rasiallinen porkkanalaatikkoa, enkä tiedä, mitä sille tekisin. Inhoan jouluruokia.

Huomasin tänään, että tämän syksyn hitissä näin yhden henkilön otannalla, vanhassa kunnon suklaarusinarasiassa, on kriittinen yhdyssanavirhe. En tiedä, voinko enää nauttia herkusta, jonka nimi on SUKLAA RUSINOITA. Tiedän henkilöitä, jotka ovat saaneet elintarvikepakkausten tuoteselosteiden kirjoitusasun muuttumaan valitettuaan kirjoitusvirheistä, mutta en tiedä, onko mulla samanlaista nokkavuutta näiden asioiden suhteen. Kyllä se silti masentaa. Tuo tyyli rikkoa sanat palasiksi tulee kai englannista? Tykkään enemmän saksankielisestä tyylistä, jossa sanajonoja kasvatetaan järjettömiksi sch-jonoiksi, joista ei saa edes Friedrich selvää. Tykkään etsiä sanakirjoista tolkuttomia yhdyssanoja. Joku die Schützengesellschaft tai der Schadenersatzanspruch on paljon nätimpi kuin suklaa rusina rasia. Eikö?