Kolme takana, kolme edessä. Tenttiviikko kulkee eteenpäin kuin juna, takellellen talvimyrskyn jäljiltä ties monettako päivää. Olen saanut sormeeni taas sen kipeän patin, joka syntyy kynällä kirjoittamisesta. Ajatelkaapa, jos olisin elänyt ajalla ennen näppäimistöjä, olisin varmaan nirhannut lyijykynällä jo puolet sormistani katki. Käsittämättömän heikkoa tekoa nämä nykynuoret.

Tänään selasin lävitse valehtelematta ainakin viisisataa sivua pdf-dokumentteja. Aika monta sivua oli täynnä kuvia kaivinkoneista, mutta silti, kun yhdistää pitkäkestoisen (ja alati kasvavan) pdf-vihani sekä tietokoneeni nykyisen taipumuksen olla avaamatta mainittua tiedostomuotoa kovinkaan yksinkertaisilla toimenpiteillä (esim. tiedostonimen päältä klikkaaminen ei toimi), olen aika ylpeä itsestäni. Se, että viimeisen kahden vuorokauden aikana koneen käynnistä-valikon käytetyimmät ohjelmat top 5 -listan kärkeen on huikealla nousukiidolla syöksynyt Spider-pasianssi, on silkkaa sattumaa. Päällimmäisin tenttiinlukemisesta herännyt ajatus on se, että kirjoitetaanko kaivinkone oikeasti kaivukone. Oikeasti? Pitkälle piti koulutuksessa päästä, että tämmöinenkin asia tuli vastaan. Tänään muuten tentissä heitin taas sitä juna-muodostuu-veturista-ja-vaunuista -läppää, joten on turha odotella, että tästä tytöstä ainakaan mitään diplomi-insinööriä leivottaisiin ihan pian. Olisikohan jossain lastentarhoissa paikkoja vapaana, voisin mennä hiekkalaatikolle vähän tsuku-tsukuttelemaan? Haa.

Huomisen jälkeen pidän kyllä pienen paussin ja menen kotopuoleen piskiä morjestamaan. Olen ollut vähän ikävissäni. Kuuleman mukaan talvi ei riitä ihan sinne asti, mutta ehkä me keksimme jotain pikkukivaa silti. Olisin kyllä ottanut talvea vielä vähän enemmän, sillä talvi on mahtavaa. Kylmää ja liukasta ja viimaista ja pistelevää ja silti ehkä parasta ikinä niiden talvettomien talvien perään. Koululla joku oli tehnyt tuhat pikkuruista lumiukkoa päätalon eteen ja kotimatkalla pyry heitti just sopivasti tukkaa silmille ja autoja penkkaan. (No ei ihan, mutta siltä se touhu välillä näyttää.) Parastahan talvi on silloin, kun saa pääasiassa muhia kotonaan glögilasi kourassa ja kuunnella, kun myräkkä vinkuu nurkissa. Tuo vastapäinen ruma rakennustyömaakin näytti joku aamu aika romanttiselta, kun se oli tomusokeroitu huuruiseksi. Kaivukoneineen kaikkineen. Tykkään nyt talvesta niin kovin, että annoin sille anteeksi sen puolentoista päivän myöhästymisen. Sattuuhan noita, paremmissakin piireissä.