Tänään kävi ilmi, että olen jouluaattona(kin) töissä. Toki tuo on jouluapulaisen toimenkuvaan varsin sopiva ratkaisu, mutta silti ehkä hitusen pistää tympimään. Käyvätkö ihmiset oikeasti kaupassa jouluaattona? Minun jouluaattoihini on perinteisesti kuulunut kotona kinastelu, joten en yhtään osaa sanoa, minkälainen meininki kylillä on yleensä ollut. Ihan mielenkiinnolla odotan näkeväni, että minkä sortin kahjot tahtovat automarkettiin aattoaamuna. Kai niitäkin sitten on.

Niin joo, sittenhän näen myös sen, että minkäs sortin kahjot rallaavat maanteillä aattoiltapäivänä. Junia ei näköjään kulje enää yhden jälkeen, joten päivän viimeinen bussi on kai ainoa oljenkorteni. Siitä tulee lystiä. Onkohan noihin mimmoinen tunku? Onneksi minulla on täällä kämpillä tuo pitkäksi venähtänyt onnenbambu, joka saa sitten imitoida joulukuusta, kun jään aaton ainoasta bussista ja vietän joulua uunimakkaran kera kotonani. Johan tässä on vaihtelua perinnejouluihin kaivattukin.

Ennen kuusileikkejä pitäisi kai vähän ostella lahjoja. Jotain nurinkurista on kai siinäkin, etten ikinä ehdi ostoksille, vaikka vietän kohtuullisen kookkaassa kaupassa melko pitkän pätkän aikaa noin viisi kertaa viikossa. Lahjoihin tarvitsisi myös ajan ja rahan lisäksi ideoita. Joita ei ole. Piskille ajattelin askarrella lahjan vessapaperirullan hylsystä, mutta on kai liikaa vaadittu, jos toivon ihmisystävieni olevan yhtä helposti ilahdutettavia? Lahjojen antaminen on kivaa, mutta niiden keksiminen on yhtä helvettiä.

Nää, ihansama. Töistä saa rahaa. Joulu se on ensi vuonnakin.