Tämä aamu oli ensimmäinen tällä melkein-vapaata-töistä -viikollani, jolloin minua ei yritetty houkutella puhelimitse töihin. Vielä on toki päivä melko alussa, että ehtiväthän ne varmaan vielä. Viime viikolla tein työvuorolistan vuorojen lisäksi yhden extrapäivän ja yhden kolmen tunnin lisäyksen vanhaan vuorooni, ja olin näännyksissä. Jos positiiviseksi tahdon ryhtyä, niin voinen päätellä, että olen kohtuullisen hyvä työntekijä ollut, kun melkein puoliväkisin revitään duuniin jatkuvasti. Mutta on se nyt aika hanurista, että se "yksi viiva kaksi vuoroa viikossa, niin jää aikaa opiskelulle (suom. lojumiselle)" tarkoittaa viikon sisään neljää puhelinsoittoa ja kinuamista vähän joka väliin, vaikka tyypit hyvin tietävät, että päivisin tapaan luuhata semmoisessa mestassa kuin koulu (suom. koti).

Tänään mulla on vähän tylsää, joten olisin voinut ehkä suostuakin. Mutta eiväthän ne nyt soita. Tietenkään.

Hississä oli tänään rikkinäinen tuoli. Jos olisin vinksahtanut nykyraiteilija, kuten yksi lapsuuden suunnitelmistani oli, voisin ryhtyä kokoamaan kollaasia kaikista asioista, joita olen tuosta hissistä löytänyt. On sitä typerämpääkin taidetta tehty. Jos olisin aloittanut silloin puolitoista vuotta sitten tähän muuttaessani, olisi kokoelmassani jo muutama täysi roskapussi, rikkinäisiä ja ehjiä kaljapulloja, yrjölammikoita, mainospostia, tupakantumppeja ja yksi risa tuoli. Sitten liimaisin ne seinälle, pistäisin alanurkkaan selostuksen ihmisluonteen syvimmästä olemuksesta ja yhteiskunnan arvojen vaikutuksesta taiteeseen ja olisin pian rikas taiteilija. Hmm. Täytyy harkita.

Eeeh. Aika turha päivä taas tämäkin. Taidan mennä nokosille, jos vaikka meno ja meininki niistä parantuisivat. Tiedän jo, ettei niin käy, mutta se ei ole syy jättää päiväunia väliin. Kun ei näköjään töihinkään tarvitse mennä.