Miksi ihmiset menevät risteilylle? Niille päästäkseen pitää ensiksi hilautua maan rannikolle, sitten jonottaa jossain kuppasessa terminaalissa tuhannen ja yhden ihmisen kanssa ja lopulta sulloutua siihen kelluvaan peltipurkkiin, joka on pelkkää kokolattiamattoa ja identtistä hyttikäytävää. Neljän hengen hytti ei ole neljälle hengelle tarkoitettu, ei ainakaan kun ne neljä henkeä ovat pitkähköjä, aikuisehkoja ihmistaimia. Kun jokainen on kolauttanut takaraivonsa sängynreunaan tai arvaamattovasti liikehtivään vessan oveen, on aika lähteä tax free -myymälään, jossa on ahdasta ja kamalaa ja kaljalaatikon päällä istumassa misu mikrofoneineen ja tarjouskuulutuksineen kuin automarketin jouluhelvetissä konsanaan. Tulisi siitä jo muutenkin paha olo, mutta lisäefektiä tuo helmikuinen myrsky-Itämeri ja sen suloinen keinutus. Seuraava parituntinen pötkötetään hytissä hyvin pahoinvoivana ja tehdään reissun ensimmäinen norjankielinen vuoropuhelu valkoisen posliiniesineen kanssa, vaikka ne hillittömät tax free -ostokset lojuvat vielä koskemattomina muovikassissa. Kukaan seurueesta ei kykene sulkemaan radiota, jossa soi Paradision Bailando.

Puoliltaöin ollaan sitten perillä etelämaisessa lomakohteessa. Sen tunnistaa siitä, että satamaan saavuttua keinunta lakkaa ja horjuvin jaloin voidaan siirtyä yökerhoon kuuntelemaan live-musiikkia ja etenkin seuraamaan hurmaavien kännykkäkotelo vyöllä -miesten liikehdintää tanssilattialla. Paukut on pahoja ja maksavat kipeästi, mutta onneksi voi aina siirtyä hyttiin juomaan lämmintä siideriä muovimukista. Kesken kasvavan hilpeyden ympärillä oleva seurue alkaa yhtäkkiä puhua älyttömän vakavia, siis juttuja tasolla vakava sairaus - kuolema. Siinä meneekin sitten tovi jos toinenkin, kun huuli pyöreenä miettii, että mitä voi pumpulissa kasvanut pentu tuohonkin sanoa. Varttia yli kolme päätetään lähteä tanssimaan. Bändi lopettaa puoli neljältä. Kokolattiamatoilla vuoratussa aulassa istutaan aamuun, luetaan vironkielisiä iltapäivälehtiä ja syödään kuivaa sämpylää. Jossain vaiheessa siirrytään hyttiin kiskomaan auvoisia unia, joista herätään aamukahdeksalta, kun laiva lähtee taas liikenteeseen ja lempeät mainingit viskovat kaikki irtonaiset tavarat matkustajat mukaan lukien lattialle. Kolme tuntia pahoinvointia. Helsinkiin saavuttua ihmetellään tahmeata lattiaa ja sitä, millä voimin siltä pitäisi muka nousta ja siirtyä maan kamaralle. Maan kamaralla ihmetellään laittoman häikäisevää auringonpaistetta ja sitä, millä voimin ja millä rahoilla pitäisi muka löytää rannikkokaupungista omaan kotiin. Kolmen tunnin päättömän asemarakennuksissa hengailun jälkeen voi jo istahtaa junan penkkiin. Pahvisen kahvimukin reuna fuskaa ja juna tuntuu uskomattoman keinuvalta ottaen huomioon, että se vielä seisoo lähtöaseman laiturissa.

Niin. Että miksi ihmiset menevät risteilylle? Se on ehkä älyttömintä puuhaa ikinä, ja rahansa voi menettää melkein yhtä kurjissa olosuhteissa vähän vähemmälläkin vaivalla. En nyt suoraan osaa sanoa että miten, mutta varmasti voi. Miksi pitää mennä sinne laivalle? Oi miksi?

Ja miksi minua naurattaa koko ajan näin paljon?

PS. Minulle ostettiin valotikkudrinkki! Onko mitään siistimpää, häh? No ei oo!