Hammasta särkee.

Mahtoikohan olla viime viikolla, kun naureskelin lääkärinvälttelytaitoani ja sitä, että kolmen vuoden YTHS-maksut ovat menneet ihan hukkaan, kun en ole edes niissä ilmaisissa hammastarkastuksissa käynyt. Mitä minä sinne, mun hampaat on ihan kunnossa. No ei ole saakeli enää. Särkee aivan helkkaristi, tuntuu kuin koko leukaluu olisi lentoon lähdössä. Varsin tiiviistä lääkekaapilla hengailusta huolimatta kipu on uskomattoman terävä, kun se saavuttaa sen jokatuntisen aallonhuippunsa. Vaikka kaikenlaista kolotusta aina kitisenkin, on tämä ehkä kipeintä ikinä. Tulee ihan pakokauhuinen olo kun vaan sat-tuu. En ala yhtään!

Soitin sinne lääkäriin. Perjantai-iltapäivällä pääsee, mutta silloinkin pitää jonottaa. "Ota sitten kirja mukaan, niin kuluu aika", sanoi täti. Tokihan minä otan. Saatanpa ottaa oikein tenttikirjan, kun tuo keskittymiskyky on tässä tilassa ihan huipussaan. Matikan tenttikin meni varsin putkeen, siinä kun oli vielä se kevyt kankkunenkin lisämausteena. Ei muuten kolottanut hammasta yhtään, kun maanantaiyönä hihiteltiin pitkin pitäjää. Baarissakin sai varsin rauhassa hekotella omiaan, kun koko muu ihmiskunta tuijotti sitä mustaa lätyskää viilettämässä pitkin verkonperukoita. On muuten tosi laimeeta brassailla Leijonissa pelaavalla sukulaisella, kun ei ensinnäkään muista sen nimeä ja sitten se tyyppi ei edes vissiin ollutkaan tällä kertaa messissä. Mutta ilmankos se Suomi sitten hävisikin! Hahaa.

Vieraat häipyivät tänään ja seuraavat on mahdollisesti tulossa tupaan huomenna. Täällä on nyt omituisen ruuhkaista. En minä valita, minun kouluarvosanani ehkä valittavat, mutta mitäpä me nyt pienistä. Ystäviä on aina kiva nähdä. Sellaista törkypuheisuutta ja silkkaa morkkaamista suorastaan kaipaa aina silloin tällöin.Mutta osaavat ne olla kivojakin. Hammassärkyni sai jopa sääliä osakseen, toisin kuin äsken äiteen kanssa puhelimessa. Se pentele nokittaa näissä sairausjutuissa aina! Yksi tyhmä hammas ei ole mitään, jos lähdetään tosissaan vaivoista puhumaan. Ääh. On se.