Elämässä on muitakin tenttejä.

Elämässä on muutakin kuin tenttejä.

Kolmas ilta peräjälkeen, jonka vietän vessan peilin edessä niska vinossa ja kädet kyynärpäitä myöten suussa. Purukalustossani tapahtuu... jotain. Siellä on teräväreunainen railo, joka ei ollut siellä ennen sunnuntaita. Se voisi olla lohkeama tai megalomaaninen reikä, mutta kipua ei tunnu. Paitsi leukaluissa, kun olen väännellyt naamaani niin voimallisesti kolon nähdäkseni. Tulen kohta hysteeriseksi ja tunnustelen kieleni kuopassa verille. En tiedä, olisiko tässä hammaslääkärikeikka. Liki puolitoista vuosikymmentä traumaattista oikomishoitoa on saanut minut suhtautumaan hammaslääkäreihin varsin välttelevästi. Toisaalta, johan minä kasvoin sen verran aikuiseksi, että kävin vapaaehtoisesti parturissakin. Joskus viime vuonna. Hahaa.

Mökkihöperöys on vallannut minut, mutta tällä kertaa varsin hyvällä tavalla. Laulattaa ja vähän tanssittaakin vähän väliä, eikä vähiten tiskatessa. Juttelen taas televisiolle, kun sieltä tulee kaikenlaista soopaa, jota on pakko tuijottaa, vaikka myötähäpeä työntää piiloon peiton alle. Ja se lehmämuki. Voi porot. Äiteeltä Sveitsin tuliaisiksi saatu jodlaava lehmämuki piti parin ensimmäisen määkäisynsä jälkeen päänsä kiinni monta kuukautta. En kuitenkaan käyttänyt sitä, vaan annoin ruman mukin notkua tiskipöydän kulmalla silkkana sisustuselementtinä. Viikko sitten kylässä ollut kaverini joi siitä ja muki päätyi tiskiin. Siitä selviydyttyään joikauksesta ei ole tullut loppua. Keittiössä ei tarvitse laittaa kuin valot päälle ja heti alkaa tiskikaapista kuulua oolio-olioooo-looolio-loliooo. Ette usko kuinka se luo tunnelmaa illan pimeinä tunteina tai aamulla heräämistaistelun kylkiäisenä. Voi hyvän tähden, ilmankos minä tulen hulluksi kun ainoa seuralaiseni on jodlaava lehmämuki. Ja aamulla on se tentti, pelottava tentti, joka minun olisi pitänyt suorittaa jo fuksivuonna. En tiedä, pystynkö istumaan hiljaa siellä.