Voi porot. Edellisen merkinnän kommenttilaatikossa jo uikutinkin, kuinka vuotuinen urheilusuoritteeni teki tepposensa. Ratsastustunnista on kaksi päivää ja kipu vain yltyy. Ei särje pelkkää persusta, särkee ihan jokaista (olematonta) lihasta pohkeiden ja niskan välillä. Piti ihan harkita tänään, että pystynkö lähtemään kouluun, kun pelkkä tasaisella käveleminen tuntui haastavalta. Ja koulussa on portaita. Lähdin kuitenkin ja hi-taas-ti selviydyin perille asti. Tyyli nyt oli mitä oli, mutta kukapa ei joskus liikehtisi kuin housuissa olisi puolisen kiloa paskaa? Huh, tämä on kamalaa. En ratsasta enää koskaan. En ainakaan vuoteen.

Yliluonnollisen lihaskivun lisäksi olen kai hankkinut itselleni flunssan. Ainakin oloni on kuumeinen ja kumma. Ei minulla tosin ole vieläkään sitä kuumemittaria ja kumma olo nyt voi tulla mistä vaan, vaikkapa eilisestä kotiinpaluusta. Täällä on kovin hiljaista ja pölyistä ja jääkaappi on tyhjillään ja muuta semmoista. Nukkuminen on jotenkin kovin vaikeaa ja päätä särkee vähän väliä. Onko loman loppuminen aina näin raihnaista? Koitin päivällä tehdä yhtä harjoitustyötä, mutten saanut mitään aikaiseksi. Kaikki ovat varmasti kovin yllättyneitä tuosta käänteestä. Ehkä huomenna sujuu paremmin.

Aamupäivän unessa minut oli yllättäen nimitetty pääministeriksi. Asiassa ei ollut minulle muuta ongelmaa kuin se, että nimikirjoitukseni ei mielestäni ollut tarpeeksi edustava pääministerin arvoa ajatellen. Herätessäni mietin tosissani, että täytyy ryhtyä treenaamaan sitä. Minä tosiaan kirjoitan nimeni melko lapsenomaisesti, ja isosti, niin ettei kauppakuittiin meinaa koko harakanvarvas mahtua. Ongelma kyllä katoaa, kun kauppoihin tulee ne uudenlaiset kortinlukijat, mutta entä jos minusta tosiaan tulee pääministeri? Onpa hyvä, että huomasin tämän ongelman näin varhaisessa vaiheessa.