Minua harmittaa, kun silloin tällöin tuohon sivupalkissa olevaan osoitteeseen tippuvassa spämmipostissa ei ikinä ole sellaisia hauskoja otsikoita, mistä aina saa kuulla. Niissä ei ole yleensä otsikoita ollenkaan ja lähettäjäkin on vain joku Dan tai Tom. Missä on mielikuvitus? Missä on huvitus? Miksi kukaan ei ehdota minulle mitään peniksenpidentäjiä? Dan? Tom? Olen teihin hyvin pettynyt.

Kävin lauantaina ilmeisestikin tämän vuoden ensimmäisellä lenkillä ja nyt minulla on jalat nilkoista persukseen asti kipeänä. Sen siitä saa. Oli kuitenkin ilo huomata, että lenkkihousuni mahtuivat vielä kiinni, sillä en ollut sen suhteen kovinkaan toiveikas. Metsässä oli pirun nättiä ja mukavaa tasaisesta tihkusateesta huolimatta. Ainoa uhkatilanne syntyi betoniviidakon puolella, kun hullu orava hyökkäsi jostain rakennustyömaan kätköistä melkein nilkkaani kiinni. Tai ainakin se uhkaili. Olin järkyttynyt, mutta uskaltauduin silti jatkamaan matkaani. Mutta on se nyt melkoista, sen kerran kun minä saan raahattua itseni ihailemaan luontoa, luonto käy hyppimään nenille (tai nilkoille). Törkeää.

Tänään heräsin ja olin sitä mieltä, että haluan vaihto-opiskelemaan Iso-Britanniaan. Mikäli olette lukeneet tätä blogia vähääkään, tiedätte, että aamut eivät ole säihkyvimpiä hetkiäni ja ajatustoimintani ennen puoltapäivää rajoittuu hyvin pitkälti peitto-tyyny-kahvia-mikä herätyskello?-joko jossain on sitä kahvia? -linjalle. Nyt olin kuitenkin muodostanut jossain unen ja tajunnan rajamailla päätöksen, joka vieläpä erosi siitä aiemmasta, parin vuoden kestäneestä vatvonnasta lähdenkö vaihto-opiskelemaan Saksaan vai enkö. En ole jostain syystä ikinä edes miettinyt muita maita kuin saksankielisiä, vaikka saksa ei tosiaan se vahvin vieras kieleni ole koskaan ollut. No, koska olen höppänä ja tykkään kuunnella unessa ja muissa vähemmän valppaissa mielentiloissa syntyneitä ajatuksia, ryhdyin googlaamaan aiheesta. Siihen meni aamu ja siihen meni iltapäivä. Nyt minulla on valittuna kaupunki, yliopisto, osasto ja suunnilleen kaikki kurssitkin ainakin sen yhden lukuvuoden tarpeiksi. Siellä oli kaikkea hienoa ja jännää ja voi juku, kun tässä ihan innostui! Sehän on tietysti sopivaa tässä vaiheessa vuotta, kun seuraavan mahdollisen vaihtovuoden alkuun olisi jotakuinkin 11 kuukautta. Miksi minä aina innostun näistä jutuista ihan hassuihin aikoihin? Sitten, kun voisi oikeasti hakea ja mennä, olen ihan että nääh, ollaan ja möllötetään kotona. Ei ole eka eikä tokakaan kerta, kun olen ollut tosissani menossa johonkin. Täällä minä vielä olen. Mutta katsotaan, josko minä ensi syksynä sitten johonkin menisin. Vaikka tuonne brittilään sitten, kun kerran tajuankin siitä kielestä näköjään sen verran, että ymmärrän jopa, mitä kaikkea siistiä voisin siellä opiskella. Se noissa saksankielisissä maissa on aina ollut ikäänkuin esteenä, vaikka eihän se tietysti saisi. Minä olen sentään aloittanut saksan kielen opiskelun tasan vuosikymmen sitten. Kaverillani on vuosia takana puolet vähemmän ja hyvin tuntuu tyyppi Deutschlandiassa porskuttavan. Sain postikortin, jossa on puutarhatontun kuva. Se oli aika hieno. Voisin minäkin sellaisia lähetellä.

No mutta, katellaan. Jospa nyt vaikka ekana maailmanmatkailisin tuon perhereissun pois alta. Isi jo hoputti, että pitäisi käydä passia etsimään. Perusoletuksena tuntui olevan, että se on hukassa. Se on kuulkaas ihan varmassa tallessa ja kyllä, minä muistan ottaa sen mukaan! Är. Äiti tuossa kertoili, että oli löytänyt ylioppilastodistukseni jostain kaappiensa kätköistä ja kysyi, että haluanko sen tuotavan tänne omaan haltuuni. Muistelin, että alkuperäinen vanhempieni kanta asiaan oli se, että ylioppilastodistukseni on liian arvokas asiakirja säilytettäväksi mainitun ylioppilaan omassa kodissa. Koska opiskelijat ovat hulttioita ja opiskelija-asunnot pahuuden pesiä! Minkä opiskelija-asuntoon tuot, sen saat taaksesi jättää. Tämä on musta aukko, johon katoaa passit kuin todistuksetkin. Muistakaa se! No oikeasti mulla on yksi t-paita kateissa, että ehkä joku paholaisen kätyri on tosiaan nyysinyt sen. Täytyy olla varuillaan.