Huoh. Alkaa helpottaa. Tentti oli jokseenkin kamala, mutta minäpä olen vaihto-opiskelija, ei kai kukaan luulekaan, että olisin tänne opiskelemaan tullut. Osaamisen nähden hyvin kiltistä arvosanasta huolimatta näin kyllä jotain kohtalon merkkejä lähikaupan oveen ripustetusta kyltistä, jonka mukaan paikallisen Siwan kassan takana olisi tilaa. Jotenkin se tuntuisi mulle paljon sopivammalta paikalta kuin mikään insinöörisosaamiseen liittyvä. Huhheijaa miten tyhmäksi sitä ihminen voi olonsa tuntea. Säännöllisin väliajoin, vieläpä.

Mutta se opiskelumurheista, nyt on taas lojumisen, iltapäivämaleksimisen ja kakkukahvittelun vuoro. Huomenna olen luvannut maistattaa ulkkareille salmaria, jonka toin käytännön pilana mukanani Suomesta. Mitähän tässä vielä keksitään?

Uuuuuuu! Juuri tätä kirjoittaessani sain kotopuolesta puhelun, että eräs odotettu henkilö meinaa syntyä piakkoin, mahdollisesti jo tänään. Jotkut ne vain antavat odottaa itseään, mutta se on toki sillä geeniperimällä mahdotonta välttää, niin monta kertaa minäkin tuossa loman aikana seisoin eteisessä takki päällä kyytiä vartomassa. Ystävä kuulosti puhelimessa hämmentävän rauhalliselta, kertoili menevänsä tästä kohta suihkuun ja laittavansa vähän kamoja kasaan. Mun synnytystietämyksellä, joka on sataprosenttisesti elokuvista ja tv-sarjoista hankittua, synnyttävän äidin pitäisi huutaa kuin piru, käyttäytyä väkivaltaisesti ja säntäillä punaisten liikennevalojen läpi kohti sairaalaa. Oikeassa elämässä ei kuulemma toimita noin. Oikeassa elämässä sytytetään takkaan tuli, valaistaan vuoristomaja kynttilöillä ja kellitään lampaantaljoilla uuden elämän ihmettä hämmästelemässä. Näin mulle sanottiin. Tai sitten puhe oli Kauniista ja Rohkeista. Oli tyyli mikä tahansa, täällä ollaan nyt kyllä tulisilla hiilillä ja peukut pystyssä. Vähän kyllä harmittaa, että ehdin tänne kaukomaille ennen uuden kaverin tapaamista, mutta nykyaikanahan kaikki onnistuu netissä. Ja kuulemma varpajaisia saa viettää missä tahansa. Jee.