Kävin pienellä iltakävelyllä. Tarkoituksenani oli mennä vain hetkeksi istumaan lähilammikon rantaan sorsien kanssa juttelemaan, mutta päädyinkin haahuilemaan jossain lähiöpöpeliköissä yli tunnin verran. Oli vähän liian lämmintä lapasille ja puhahilkkatakille, mutta muuten olosuhteet olivat varsin mainiot. En tahtoisi taas sanoa, että syksy on sitten kiva, mutta en kyllä tiedä, mitä muutakaan sanoisin.

213314.jpg

Kerran luulin jo eksyneeni. Kerrostalojen valot lakkasivat näkymästä hetkeksi ja kävelytie muuttui niljakkaaksi metsäpoluksi. Jatkoin kuitenkin kulkemista, sillä suuntavaistoni mukaan olin matkalla tuttuun risteykseen. Niin olinkin, mutta siinä metsikön keskellä tuli mieleen, että olenkohan ihan fiksu. Joidenkin käsitysten mukaan tyttölapsen ei ole kannattavaa lampsia yksikseen pitkin tuntematonta polkua, jonka valokeilojen takana on raiskaajille ja karhuille ja muille vaanijoille tilaa temmeltää. Minulla on ystävä, joka pelkää kävellä öisin yksin kotokylän nukkumalähiöiden läpi. Minusta se taas on suorastaan nautinnollista, varsinkin silloin, kun kunta on päättänyt säästää sähkökuluissa ja katulamput ovat pimeänä. Ystävän mielestä pimeä kotikatu on vaaranpaikka ja hän usein kulkeekin öiset kävelyt puhelin korvallaan ja langan päässä kuvitteellinen kehonrakentajapoikaystävä. Kun katulamput sammuvat, saapuu tuttuihin tienmutkiin satayksi raiskaajaa ja paloittelusurmaajaa. Saati sitten, jos kyseessä on tuntemattomampi tienoo.

Tämän illan lenkilläni paloivat kyllä valot, mutta reitti ei ollut yhtä tuttu kuin kotokulmien tienpätkät ja lähiökin kai joidenkin määritelmien mukaan paria astetta levottomampi. Koiranulkoiluttajat olivat kaukana karmivista, enkä rupenut muutenkaan pelkäämään, mutta mietiskelin siinä silti, että monet ihmiset (tytöt, naiset ehkä enemmän, jos ruvetaan roolittelemaan) pelkäävät. Ja useat ihan syystä. Ja se on niin epäreilua. On tyhmää, että joku jossain joutuu jättämään piristävän lokakuisen iltakävelyn väliin, koska joku jossain on joskus päättänyt vähän lymyillä puskissa. Vaikka olenkin pimeän suhteen melko rohkea, en minäkään tarvitsisi kovin montaa raiskaus-, väkivalta- tai ahdistelu-uutista näiltä kulmilta ja jo loppuisivat syksyiset metsäkävelyt. Yksi vähän nyrjähtänyt ihminen voi pilata sen yhden uhrinsa elämän lisäksi myös tärkeät ilot aika hemmetin monelta muulta ihmiseltä. Ikinä minulle ei ole mitään ikävää öisillä kaduilla ja kujilla käynyt, mutta silti voin hyvin kuvitella, kuinka pelokkaaksi minut saisi. Suututtava ajatus. Ainakaan vielä en uhallanikaan suostu pelkäämään.

Sitten meinasin jäädä fillarin yliajamaksi ja ryhdyin pelkäämään polkupyöräilijöitä. Noei. Minä se olin väärällä kaistalla, kun koitin ottaa kuvaa kauniista vaahteroista.