Olipas hieno päivä suorittaa autokoulu pois alta. Lunta tuli niin maan perkeleesti ja bonuksena äiteeltä kähveltämäni auto oli täydellisessä talvikunnossa. Renkaat olivat kehnot, pyyhkijät olivat yhtä tyhjän kanssa, löpö meinasi loppua tyystin ja kellokin oli vielä kesäajassa. Äskeisellä kotimatkalla vipatti puntti ihan tosissaan, kun näkökenttä oli täynnä valkoista höttöä ja pelloilta paiskaava tuuli meinasi saada pikkukotteron kumoon. Maantiellä uskalsin posottaa viittäkymppiä 80:n alueella kirosanojen kyydittämänä. Onneksi tunnen tuon pätkän kuin omat taskuni (yksi hiuspinni ja 10 senttiä rahaa), muuten en olisi varmaan vieläkään kotona. Viimeisessä liikenneympyrässä meinasin päätyä kyntämään ojanpohjia ihan tosissani.

Kotiovella syliini lykättiin piski eikä ennen iltapissitystä ollut takaisin tulemista. Nakkasin koiran hankeen ja jäin katsomaan tummien korvien ja nenänpään pomppimista valkoisen lumen keskellä. Hullu pyrytys muuttui kauniiksi lumisateeksi ja vuosisadan kaamein keli komeaksi talvi-illaksi. Kotipiha ja sinne johtava tie tuntuivat olevan ihan eri maailmoista. Tulipahan opittua autoilusta edes yksi asia: kotona on parempi pysyä.