Tarkalleen ottaen mulla ei ole mitään uutta kirjoitettavaa tuon aamuisen jälkeen, mutta kirjoitetaan nyt silti. Sitähän varten nämä vebbi-päiccikset on. Turhanpäiväistä lörpöttelyä.

Tein äsken leipää. Aika hyvää oli. Kesken leipomisen muistin kellarissa kuivumassa olleen lakanapyykin ja säntäsin niitä hakemaan. Rappukäytävässä oli ruuhkaa ja hissin peilistä katsoessani tulin muistaneeksi, että jotkut ihmiset, jos eivät nyt muut niin ainakin kotitaloudenopettajat ja tv-kokit, tapaavat käyttää esiliinaa kokatessaan. Ei olisi välttämättä pahitteeksi minullekaan. Piti seisoa hississä varsin epäluontevassa asennossa, jotta sai suurimmat taikina- ja jauholäiskät vaatetuksestaan peitettyä. Haha.

Jos mulla ei ole essua, niin ei mulla ole ihan kaikkia muitakaan tarpeellisia tekstiilejä. Lämpömittari huiteli päivällä varmaan viidessätoista ja minä painelin yhä menemään talvitakissani. Joitakin vastaantulleita t-paitahemmoja selvästi huvitti lapaseni ja kaulahuivini. No piru vie, ei vuodenajan vaihtumista ihan hetkessä sisäistetä! Nyt on mietinnässä, irtoaisiko tililtä rahat kevättakkiin ennen seuraavaa palkkapäivää, joka on niinkin kaukanan kuin viikon päässä. Vanha rakas hippitakki alkaa olla niin kulahtanut, ettei sitä oikein tohtisi enää tätä kevät-kesä-syksy-putkea pitää. Mut sit tahtoisin myös uudet kengät. Ja laukun! Eikä parit housutkaan olisi pahaksi. Ennen viikonloppua täytyisi saada hankittua joku rätti, joka kelpuutetaan niihin sukujuhliin. Äh. Jostain syystä ostostelu on viime aikoina sujunut säälittävän huonosti: olen lyhyen ajan sisällä tehnyt kaksi useamman tunnin kauppakierrosta, joista mukaan ei tarttunut mitään. Vaatekaappi rääkyy sisällöttömyyttään, mutta ei vain onnistu shoppailu nyt. Huono tyttö, huono.

Mutta mitäpä sitä vaatteilla, jos voi ostella levyjä. En tiedä, onko se kevät, onko se flunssa, vai onko se jotain vakavampaa, mutta viime aikoina radionkuuntelu on saanut minut himoitsemaan muutamaa hipetihoppilevyä. Tähän asti olen pitänyt rajan rakkaissa Johnsonin Doneissa, mutta ne lasketaankin mun epämusikaalisessa genrelajittelussani älykkömusiikiksi. Nyt on innostus suuntautunut vähän - miten sen nyt sanoisi lempeästi - urpompaan musiikkiin. Tahtoisin hirveästi saada haltuuni vähän Hannibalia ja Soppaa ja Jukka Poikaa ja Tiskipekkaa. O-ou. En halua olla tyly, mutta kattokaa nyt noita nimiäkin! Haha. Olen kovasti koittanut hillitä sisäistä hipetihoppaajaani käymällä rokkikeikoilla (Tummassa asussa ja mustissa kynsissä! Oon melkein uskottava!) ja kuuntelemalla kajaalilla koristeltujen poikien ulinaa, mutta ei tästä tuu nyt mitään. Eilen hengasin koko päivän lökäpöksyissä ja hytkyin pläskeineni Pläski-piisin mukana. Tsihi. Ehkä mun täytyisi antautua ja hyväksyä kohtaloni. Olen osa-aikahoppari. Nyt se on sanottu. Huomenna levykauppaan?

Kävin siellä matikan luennolla tänään, pitkästä aikaa. Pysyin hereillä, koska luennoitsija puhui koko ajan Pikku-G:stä ja Iso Hoosta. Väliäkös sillä, että kyseessä oli kuitenkin joku hemmetin kontingenssitaulu. Saisi siitäkin ihan kohtuullisen räppärinimen. Biisin nimeksi Nollahypoteesi ja fiittaamaan Pearsonin approksimaatio. Jou. Check it out.

Puhun taas ihan höpöjä. Pitäisiköhän hankkia kuumemittari, niin voisi suhteuttaa näitä mietteitä taudinkulun mukaan? Kun ei tässä itsekään oikein tiedä, miten tosissaan nämä jutut pitäisi ottaa.