Olen tässä huolestuneena seurannut sivusta, kuinka teini-ikäni vetää viimeisiä henkäyksiään. Päätin antaa sille tekohengitystä ja ensimmäistä kertaa elämässäni käänsin aamuradion NRJ:lle. Siellä puhuttiin teinikännäyksestä ja Ofeliasta. Tuli hyvä olo.

Olen kotokotona. Perhe herätti minut joskus aamuyöllä, mesosi aikansa ja häipyi. Nyt istun täällä orpona odottamassa varttia yli yhdeksää, jolloin voin lähteä talviperkeleautoilemaan autovitunkouluun. Terapiaa tämäkin. Olo on kuin virkeällä 17-vuotiaalla jälleen. Vituttaa niin että pää irtoo.

Koirakin murisee. Kukapa ei, tiistaiaamuna.