Murskaavaa

--->

2013-02-10T12:29:00+02:00

Hei. Askartelin itselleni tämmöisen: http://mursk.wordpress.com. Tulkaa sinne, täällä on tyhmää.

Doctors say I'm the illest

2013-02-08T18:29:48+02:00

No joo. Ehkä lupailin liikoja. Ei tämä flunssa mihinkään lähde, remppa vain leviää, ja bloginrähjälle en osaa tehdä mitään vaikka tahtoisinkin. Syöte on vissiin rikki ja ulkoasu on, sanoisinko, askeettinen. Ahistaa nuo facebook-namiskat ja koko saakelin somettuminen (eniten ahistaa tuo tyhmä termi), mutta ehkä mie oon vain liian vanha änkyrä, jonka olisi varmaan parempi kirjoitella johonkin sinikantiseen ruutuvihkoon eikä mihinkään intternetskuun. Hmh.

Mut katellaan vielä nyt sit. Samaa taktiikkaa sovellan myös noiden muiden elämäni epäkohtien kanssa. Jokatalvinen yskä käännähti kolmannelle viikolleen ja töissä seinänaapuri rupesi kyselemään, että meinaatko koska mennä lääkäriin. En vaan tiedä mitä se lääkäri tälle tekisi, kun mulla on kolmiolääkkeet käytössä jo. Googlasin huvikseni kyseisen yskänlääkkeen nimen yksi päivä ja tulokset olivat täynnä jotain foorumikirjoitteluita kuinka tuolla litkulla saa pään mukavasti sekaisin. Ja niissä asia-artikkeleissakin toistellaan vain, että päihdekäyttö on yleistä. En vissiin oo tarpeeksi piripää, kun en mitenkään voi kuvitella, että vetäisin tuota yskänlääkettä huvikseni. Ensinnäkin se maistuu ihan saakelin pahalta, ja sitten se vielä vetää olon ihan löysäksi. En jaksa evääni liikauttaa eikä yksikään ajatus taivalla pääkopassa. Joillekin tuo voi tietysti olla ihan tavoiteltava tila, mutta ei kyllä mulle. Ei ainakaan palaveriolosuhteissa.

Kotonakin on suoraan sanottuna perseestä, mutta onneksi sieltä pääsee aina pois. Varasin matkan Berliiniin. Tarkoitus oli alunperin mennä vähän myöhemmin keväällä, mutta kaverilla sattuu olemaan lomaa kuun vaihteessa ja mulla sattuu olemaan kehno alkutalvi, joten mennään nyt sitten. Berliini on ollut mulla raksittavien listalla jo vuosikausia, joten onhan se nyt aikakin. Kirjoitin hotellivaraukseen lauseen verran saksaa ja siitä tuli ihan lämpöinen olo. En tiennyt, että mulla oli sitä kieltä ikävä. Mein Schatz.

Uutta

2013-02-03T19:30:00+02:00

Jaaha. Tässä on nyt selkeästi jotkut teemaviikot menossa. Ekaksi remonttiin meni Vuodatus, eikä tänne pieneen toviin päässyt kirjoittamaan. (Ei mulla kyllä olisi ollut kauheasti mitään asiaakaan. Mut hyvä tekosyy olla hiljaa.) Nyt tää vissiin toimii, mutta vähän oudoltahan täällä näyttää. Keskeneräistä on myös livemaailmassa, sillä kotianikin remontoidaan ja keskeisin sisustusartikkeli on tällä hetkellä aaltopahvi. Mulla on tässä keskellä vain tämmöinen pieni saareke, jossa pidän majaa. Olen flunssassa ja krapulassa ja kaikki vain itkettää ja ympärillä aaltopahvi aaltoilee. Joten älkää nyt häkeltykö, jos tämä vaikuttaa nyt jotenkin vajavaiselta, sitä kaikki on. Mutta samallahan tässä on vähän puhtaan pöydän tuntua - kunhan saan keuhkoni kuntoon, matot lattioille ja blogin seinällekin uusia kuvia, voidaan lähteä iloisena kohti uusia seikkailuja. Ihan varmasti näin käy, lupaan sen. Mutta sitä odotellessa mennään näillä. Hehei.

She never said forever

2013-01-17T17:59:01+02:00

Kaaduin tänään perseelleni. Silleen tyylipuhtaasti: jalka lipsui, olkalaukku teki komean kaaren ilmassa ja minä löysin itseni tantereesta. Ensimmäinen ajatus oli, että hitto, mie jään tähän. Unohdetaan työmatkaraahustus ja muut hyppelehdinnät, minä voin ihan hyvin ottaa tuntumaa maan kamaraan vaikka lopun päivää. Oli siinä sitten sen verran koleaa, että keräsin luuni ja jatkoin matkaa. En edes katsonut, että näkikö kukaan, koska siinähän näki. Taitoluistelijoiden pyllähdyksiä näytetään telkkarissakin.

Ilmeisesti kannattaa välillä ottaa vauhtia sieltä pohjalta asti, sillä päivä kääntyi lopulta yllättävän hyväksi. Nyt joulun jälkeen töissä on ollut jotenkin kauhean ankeaa, mikään ei ole edennyt ja joka puolelta on tullut ihmeellisiä ongelmia, joista en ole edes tiennyt ovatko ne oikeita ongelmia, saati sitten että miten niitä pitäisi lähteä ratkomaan. Tänään tein taktisen vedon ja kaappasin toisten töitä itselleni. Yksi työtoveri on lomalla ja minä tavallaan vähän tuuraan, paitsi että ryhdyinkin sitten korjailemaan yhtä jos toista. En tiedä onko se ihan etiketin mukaista, mutta jos huomaan kohdan, jonka osaan korjata, minä saakeli korjaan. Aurinko paistoi ja balalaikka soi ja olin kauhean hyvällä tuulella. Perästä ihan varmasti kuuluu, mutta sittenhän kuuluu. Sain minä sentään yhden iltapäivän olla tyytyväinen itseeni.

Päivän lopuksi pomo tuli kertomaan, etten saanut sitä hakemaani vakipaikkaa. Koko kuvio on vähän hassu, kun en mitenkään erityisesti sitä paikkaa halunnut, mutta minulta erikseen pyydettiin, että hakisin. Ja nyt en tullut valituksi. Toki ymmärrän, että paras kandidaatti valitaan, mutta pitikö sitä paikkaa sillä tavalla etukäteen pedata minulle? Hmph. Lisäksi se uusi tyyppi tulee tekemään jossain määrin niitä hommia, joita minä teen nyt, joten en ihan tarkkaan tiedä että mitä minä sitten teen. Pöllin töitä muilta? Kurkin olan takaa ja korjaan kirjoitusvirheitä? Siitä varmasti tykätään.

(Tänään bongasin tekstin, jossa oli käytetty nollan (0) sijaan o-kirjaimia (o). Mulle tulee tollasesta reikiä sieluun. Jessus. Tämä on selkeästi ainoa sopiva paikka käyttää seuraavaa hymiötä: 0.o En ees tiiä, mitä sen pitäisi tarkottaa, mutta oon nähnyt että nuoriso tekee noin. Joten sen täytyy olla katu-uskottavaa.)

Kotona eteisen seinään oli tullut kolme uutta reikää. Ihan sama.

Menolippu, kiitos

2013-01-09T18:41:01+02:00

Olen ruvennut googlettamaan lentolippuja. Kyllä, tämä talvi kulminoitunut taas siihen pisteeseen. Ostin jäätelöäkin, vaikken tarkene syödä sitä kylmässä kämpässäni. Jotain on nyt keksittävä, ennen kuin poksahdan. Ärsyttävintä on, ettei tähän alakuloon ole mitään erityistä syypäätä. Murheet on samat kuin ennenkin, kaverimurheet, poikamurheet, työmurheet, kotimurheet. Tai no, viimeisessä kategoriassa on jotain uutta: tänään kotiin tullessani eteisen seinässä oli uusi reikä ja rappukäytävässä seisoskeli raksamiehiä juoruamassa. Oli tullut joku fiba, kuulemma. Väliaikaisratkaisu, kuulemma. Eteisen lattia on täynnä pölyä ja hiekkaa, mutta sitä se oli totta puhuen minunkin jäljiltäni. Joten iiiiihan sama. Menen ottamaan sitä jäätelöä.

[ei otsikkoa]

2013-01-06T20:16:01+02:00

Tajusin juuri, että en ole sanonut kahteen päivään sanaakaan, ellei lähikaupan kassalle ja tökkivälle dvd-soittimelle puhumista lasketa. Sitä ennen puhuin töissä. Jotain, en kovin paljoa. Enimmäkseen istuin huoneessani ja tuijotin ikkunasta ulos.

Että jos blogissa pitelee hiljaista, niin pitelee sitä muutenkin.

Menisi jo pois. Tämä.

We stood by the ocean

2013-01-01T16:10:01+02:00

On kyllä ihan perinpohjaisen väärin aloittaa uusi vuosi ruikuttamalla vanhasta, mutta pah, teen sen silti. En tiedä, mitä tapahtui, mutta tuo kakstoistasen loppu lässähti kuin lehmän häntä. Ekaksi se kireähköissä tunnelmissa vietetty joulu, sitten kauhea määrä mitäänsanomattomia välipäiviä ja lopuksi vielä uusivuosi, jonka kuoharinpoksuttelu ja kreizi bailumeininki vaihtui siihen, että nuhjusin kotona yksin ja havaitsin vuoden vaihtumisen vain siitä, että heräsin pommeihin. Koska olin nukahtanut ennen puoltayötä. Kaiken pakkojuhlimisen kritisoinnin jälkeen mun pitäisi olla tietysti tyytyväinen, kun onnistuin harhauttamaan keinotekoiset kalenterinvaihtajaiset, mutta myönnettävä se on, että en ole. Ihan perseestä tämä on. Tähän joululomaan tuhlattiin kaikki mahdolliset saldotunnit ja vähän palkattomiakin vapaita ja mikä oli tulos? Ei mikään. Vettä sataa ja vituttaa. Onneksi huomenna pääsee taas töihin ja kiinni arkeen, niin ei tarvitse ainakaan miettiä sitä, että mitä olisi voinut olla.

Mut hei, hyvää uutta vuotta, katse eteenpäin!!1 Näh. Ei lupauksia, ei listauksia menneistä tahi tulevasta, ei edes sitä iänikuista vuosimeemiä nyt. Rupean maya-intiaaniksi ja päätän ihan itse, koska ajanjakso päättyy ja toinen alkaa. Se tapahtuu silloin kun mua itseäni huvittaa, ei tässä räkäisessä tammikuussa jossa kaikki on vähän ankeaa. Ei, kuohari säästetään paremmalle päivälle. Kippis.

Tuuppa Rolloon

2012-12-28T10:12:01+02:00

Ha. Onneksi kerroin näköjään viimeksi, että on ollut vähän kiireitä, niin ei tarvitse selitellä että miksi kukaan ei kirjoita tänne mitään. Kiireitä! Kuten nyt vaikka jotain leffojen kattomista ja sohvannurkissa nyhjäämistä ja semmoista. Kaikista kiireisimmilläni olin siinä kohtaa, kun lilluin lämpimässä porealtaassa ja tuijottelin ikkunasta talvimaisemaa. Eihän tässä nyt kertakaikkiaan ehdi mitään muuta!

No, hyvää joulua nyt sitten vaikka ensi vuoden varalta. Mulla on katse tosiaan jo ensi joulussa, sillä mun missio tulevalle vuodelle on keksiä joku muu tapa viettää joulua kuin riidellä kotopuolessa. Se skene on nyt nähty, piste. Muuten siellä riidellään nykyään aika harvoin, mutta tuo iloinen perhejuhla on näköjään vieläkin semmoinen miinakenttä, että saisi olla itse prinsessa Diana että siitä selviäisi ehjin nahoin. Joten ensi jouluna jotain muuta kiitos. Ehkä mä keksin jotain, onhan tässä vuosi aikaa miettiä harhautustaktiikkoja.

Tulin siis kotiin vaikka lomaa ("Lomaa." Ylityövapaita nää oikeesti on. Oon mä tän syksyn aikana vissiin ollutkin kiireinen.) olisi vielä jokunen päivä. Mutta ei täälläkään saa rauhassa lojua sängyssä iltapäivään asti, sillä aamusella sisään paukkasi eteisellinen miehiä. En ees pysynyt laskuissa mukana että kuinka monta niitä oli, mutta tais olla tämän asunnon miesennätys. (Se nyt ei tosin hirveästi vaadi, heh.) Ei mitään turhia koputteluja, omilla avaimilla sisään vaan ja kamerat laulamaan. Valitettavasti kyse ei ollut mistään tosi-tv-ohjelmasta, joka oli tulossa kertomaan että olen uusi levyttävä artisti tai että mun kyyti pimpataan. Ei, tää jengi oli siitä ohjelmasta Hurja remontti. Eivät ne tosin mitään vielä remontoi, viikosta toiseen ne käyvät vain "katselemassa". Alan kohta jo epäillä että kyseessä on joukko jotain kylpyhuonefetisistejä, jotka vain tykkäävät käydä ihmisten vessoissa. En mä tuomitse, jokaisella meistä on omat mielenkiinnonkohteemme (Mä olen viime aikoina lukenut taas Wikipediasta kaikkia suuronnettomuus- ja sarjamurhaajajuttuja.), mutta soittaisivat nyt edes ovikelloa ennen kuin marssivat sisään. Vaikka säästihän se toki multa sängystä nousemisen vaivan, joten näinä tehostamisen aikoina se kai on ihan okei.

Nyt kun kerran olen vapaalla ja hereillä valoisaan aikaan, tuntuu siltä että se kuuluisi käyttää jotenkin hyödyllisesti ja tervehenkisesti. Onneksi ulkona on kuitenkin ihan paska keli, niin ei tarvitse ainakaan tuntea huonoa omatuntoa kun ei lähde ulos reippailemaan. Leffojen katsominen sohvannurkassa on ihan tervehenkistä, eikö niin? Mulla on tuossa vielä yksi joulukalenterin loppu syötävänä, joten miksipä en jäisi tähän. Joo. Hyvä idea.

When I call you gotta pick up the phone

2012-12-13T18:33:01+02:00

On ollut vähän kiireitä. Opin, mitä se tarkoitti, kun silloin muinoin (elokuussa) työhaastattelussa multa kysyttiin, että miten pärjään tilanteissa, joissa pitää pitää monta palloa ilmassa. Taisin vastata, että jonglöörintaitoni perustuvat lähinnä siihen yhteen kesään Siwan kassalla, kun eka työpäiväni oli aurinkoisena vappupäivänä kaupungin keskustassa, jossa lähestulkoon kaikki muut kaupat olivat kiinni ja janoisia kansalaisia tienoot täynnä. Hah. No näissä hommissa ei tarvitse myydä kaljaa, mutta vähän siinä on samanhenkistä tasapainoilemista, kun niitä palloja heitellään tusina päin näköä ja samaan aikaan vieritellään kierosti muutama jonnekin kukkaruukun taakse. Ensimmäinen 12 tunnin työvuorokin on nyt tehty, ja selvisin siitä jotakuinkin hengissä. Välillä täytyy käydä irvistelemässä vessan peilille tai piilotella hysteeristä naurukohtausta kesken sahanpurulta maistuvan palaverin, mutta ne on vielä aika lieviä sivuoireita. Tänään töissä yksi täti veti ihan kunnon kilarit, mää en sentään ole vielä kilpalaulantaan sortunut. Mutta jos näitä tämmösiä viikkoja tulee kovin monta peräkkäin, saatan sortuakin.

Kaikesta huolimatta naputtelin tänään työhakemuksen siihen vakipaikkaan. Oli aika outoa hakea samaan lafkaan, missä on jo töissä, mutta protokollan mukaan on mentävä. Mutta tulipahan kerrankin tehtyä sataprosenttisen tosi työhakemus, kun ei tarvinnut hehkuttaa olevansa niin saakelin positiivinen ja innostunut kaikesta. Kyllä ne ovat mut nähneet siinä iltapäivän kahvipöytäkoomassa, joten turha väittää olevansa mikään ilopilleri. Nähtäväksi jää, meneekö hakemukseni kokonaan mappi ööhön, mutta ainakin tässä on se hyvä puoli, että jos sen jossain paperinkeräysastiassa näen, voin kalastaa sen pinon päällimmäiseksi. Jos jotain muita hakijoita ilmenee, kamppaan ne ovella ennen haastattelua. Paikka on varmasti mun.

Koska olen hullu, hankin tänään vielä lisähaastetta käymällä töiden jälkeen jouluostoksilla. Saatoin kyllä vähän huijata, sillä soitin etukäteen lahjansaajille, kysyin lahjatoivetta ja ostin täsmälleen sitä mitä tilattiin. Jos puhelimeen ei vastattu, lahjaa ei ole tulossa. Yllätyksellistä joulua itse kullekin siis. Joulukortteja en ole lähettämässä, kämpästä puuttuvat jouluvalot ja muut tilpehöörit kokonaan ja joulukalenterinikin jätättää jo varmaan viikon verran. Tämä pallo taisi mätkähtää maahan. Mutta väliäkös sillä.

Ei mitään suurta eikä mahtipontista

2012-12-09T21:14:01+02:00

Kauhean pitkä ja ihana neljän päivän viikonloppu ja silti näin joka yö unta töistä. Kyllä minä noista töistä tykkään, mutta en ihan niin paljon, että viitsisin siellä kaikkia öitäkin viettää stressaamassa jostakin viivan paikasta. Kaikkeni kyllä tein, että työasiat unohtaisin: neljän päivän viikonlopun aikana ehdin juopottelemaan peräti kolme kertaa. Kerrassaan ennenkuulumatonta holtittomuutta! Moisia "putkia" ei nähty edes "villissä" teekkarimenneisyydessäni, ja nyt sitten kun olen takakireä virkamies (ei mulla oikeesti kyllä virkaa ole), liimaudunkin viinipullon kylkeen harva se ilta. Vähän yllättävä tämä lopputulos on myös siinä valossa, että viikonlopun aikana feidasin en ainoastaan yhdet vaan kahdet pikkujoulut, joihon mut oli kutsuttu, ja aivan onnettomien tekosyiden varjolla notkuin lähinnä kotona ja naapuritalon kuppilassa ja toisten ihmisten sohvannurkissa niiden samojen tytskien kanssa kenen kanssa muutenkin aina. No mitä siitä, joskus voi olla vähän hälläväliä. Varsinkin, kun typerät aivoni ovat kuitenkin liian velvollisuudentuntoiset ja tuottavat työaiheisia unia joka. helvetin. yö.

Siellä on kyllä meneillään kaikenlaista jännää, siellä töissä siis. Ensi viikolla menen ensimmäistä kertaa tilaisuuteen, jossa kuka vaan voi kysyä suunnilleen mitä vaan ja ammattilaisena minun pitäisi pystyä vastaamaan. Joopajoo, hahahaha. Sain kyllä kokeneemmiltani jo varsin erinomaisen neuvon: myönnä suoraan, kun et tiedä. No se onnistuu, mutta en sitten tiedä onko tarkoituksenmukaista käyttää tuota kikkaa joka kysymyksen kohdalla. Hiljalleen tähän tietämättömyyteen pitäisi kuitenkin vissiin tottua, sillä viime viikolla mulle väläyteltiin vakipaikan mahdollisuutta. Lähinnä se taisi olla seurausta siitä, että siihen paikkaan ei meinata saada ketään pätevämpää, mutta kelpaa se mulle silti. Saisin olla tyhmä ihan vakituisesti! Sehän se olisikin hienoa.

Ei kyllä saisi vielä juhlia, kun mitään ei ole varmaksi luvattu tai lyöty lukkoon. Vähän annoin tosin nousta hattuun, kun viikonloppuna siellä kuppilassa juttusille tuli ihan oikea filosofi, joka luuli kai tekevänsä vaikutuksen runotyttöihin. Se ilme, kun herra hetken päästä kysyi, että mitä teen ja sain vastata että olen insinööri. Oli suorastaan nautinnollista katsella toisen maailman murenevan. Haha. Vaikka mikäs noissa filosofeissa. Kyllä ne varmaan ihan hyvät sumpit keittää. (En mä oikeasti ole näin kuspää. Tää viikonloppu vain oli vähän tämmöinen. Tokeennun taas kun arki koittaa.)

Joulun kyllä vois perua. En ole ostanut yhtäkään lahjaa, ja tänään mua alettiin pommittamaan ihan uudella stressitekijällä: mitä minä haluan että mulle ostetaan lahjaksi? Ihan käsittämätöntä, että mun pitää ratkoa tämäkin ongelma. Joko saan ruveta niin vanhaksi ja kliseiseksi, että lahjatoiveena on ainoastaan "yhdessäolo" ja "mukava tunnelma"? Paitsi etten aina välitä niin niistäkään. Ainoa lahjatoive, jonka keksin, on nippu vapaudut vankilasta -kortteja, paitsi että vankilan sijaan ne vapauttavat epämiellyttävistä sosiaalisista tilanteista ja täysin ilman tekosyiden tarvetta ja paheksuntaa teleporttaavat minut johonkin sopivaan sohvannurkkaan, jossa voin täysin huoletta nauraa omille vitseilleni. Koska ne nyt vain ovat parhaita. En minä sille mitään voi.