Noniin. Nyt minulla on sekä uusi työpaikka, asunto että bussikortti. Olen käynyt viime aikoina useampaan otteeseen Helsingissä ja siellä on ollut kivempaa kuin koskaan aiemmin, aurinkoa ja nättejä katuja ja tavattoman mukavia ihmisiä. Ei mulla ole mitään ongelmaa muuttaa sinne. Osaan ajaa jo ratikallakin oikeaan suuntaan. Huhhahhei!

Mutta oikeasti. Voivatko asiat sujua näin helposti? Lähetin yhden sähköpostin - sain työpaikan. Kävin kolmessa asuntonäytössä - sain valita, minkä niistä otan. Olen aina ollut siinä luulossa, että nämä tällaiset asiat ovat paljon vaikeampia ja nyt olen hyvin epäluuloinen. Jonkun on pakko mennä vielä pieleen. No, yhtenä päivänä mulla oli housut hukassa, se oli merkittävä takaisku, mutta siitäkin selvittiin hiihtelemällä Helsingin kaduilla yöhousuissa ja hokemalla mielessä mantraa mä-en-(vielä)-asu-täällä-mä-en-(vielä)-asu-täällä. Odotan jotain pahempaa. Sohva ei mahdu hissiin ja joudun kantamaan sen kahdeksanteen kerrokseen. Lähikaupasta ei saa puolukkajogurttia. Seuraelämäni kokee pääkaupungin humussa mullistuksen enkä enää ehdi makaamaan lattialla 70 prosenttia valveillaoloajastani. Vähintään jotain tuonsorttista pahaa on luvassa, tiedän sen.

Semmoinen ongelma tässä toki on, etten yhtään jaksaisi mennä enää Tampereelle. Olen hypellyt vähän siellä sun täällä ja kotona mulla odottaa vain kauhea kasa pyykkiä ja muutaman viikonlopun Hesarit. Sekä tietysti se muutto. Montakos viikkoa siitä on, kun purin viimeiset muuttolaatikot vuoden takaisesta muutosta? Se oli hieno veto se. Muuttaminen olisi niin kivaa jos ei tarvitsisi kantaa tavaraa.