Kävinpä äsken kaupungilla avaamassa terassi- ja vaaleanpunainen siideri -kauden. Myös kevään ensimmäinen ulkojäätelö on nyt nautittu. Tapaaminen kaverin kanssa venyi sen verran myöhään, että terassi ehti tuopin aikana vaipua varjoon, mutta emme välittäneet takaiskusta. Tällä kertaa kukaan ei voi väittää, että pirullinen flunssa on kosto liian hepsankeikkaisesta istuskelusta ulkosalla, sillä taudinhuippu saavutettiin jo tänä aamuna. Yllättävänä juonenkäänteenä en tällä hetkellä yski, vaan niiskutan ja pärskin senkin edestä. Olen niin loppu tämän sairastelun kanssa. Pitäisi ottaa aikalisä ja oikeasti hoitaa tauti pois, mutta kuka sellaista jaksaa, kun ulkona loimottaa aurinko ja jäätelöaltaista löytyy kaikenlaista outoa, kuten pullanmakuista jätskiä? Ei siinä voi kotiin jäädä, räkäpaperien ja monistepinkkojen keskelle.

Vähän kyllä taitaa sairaus haitata arvostelukykyäni, sillä löysin päivemmällä itseni vaatekaupan sovituskopista pillifarkut ylläni. Meinasin tikahtua sinne, tukkoisen nenän kanssa on nimittäin hirveän vaikeaa hihittää ääneti. Joo, ei tule musta muodikasta ainakaan ennen tämän trendin kuolemista. En ole tiennytkään, että lököttävät farkunrutaleeni kätkevät alleen niin omituisen malliset mutkilokintut. Tai ehkä vika oli niissä muotihousuissa. Jätin ostamatta.

Tänään onkin sitten tuo opiskelupuoli jäänyt vähän vähemmälle. Koulussakaan en edes käynyt. No hei, ei aina voi onnistua. Eilen tein jo jotain ja huomenna aion tehdä taas. Kaksi päivää melkein putkeen! Huikeaa ahkeruutta! Kyllä tämä nyt täytyy palkita. Mullon kaapissa pullaa. Mmmm.