Ja nyt olen kotopuolessa. Täällä on liikaa kaffetta ja mainio kirjasto, mutta huomenna se olisi taas suhattava poispäin. Tää hässäkkä on ihan ihmeellistä.

Tänään on ystävänpäivä, kertoi äitini, jonka puhelin on kuulemma koko päivän piipannut teemaan liittyviä viestejä. Minä en ole saanut yhtäkään. Tästä voisi helposti alkaa nyhtämään tarinaa, jossa on yksinäinen tyttörukka vailla ystäviä, mutta olen kuitenkin ajatellut vähän päinvastaista. Minulla on hirveän kivoja ystäviä, joista esimerkiksi yhden luona kävin tänään laulamassa keittiöjakkaralla seisten Täällä pohjantähden alla -veisua. Sitten on vielä yllättävän monta vähän vähemmällä huomiolla olevaa kaveria, jotka kuitenkin pysyvät harvoista tapaamisista huolimatta joukonjatkeena ja ilahduttavat yhteydenotoillaan aina silloin, kun ei odottaisi. Ilahduttavat ja suututtavat, kun ryökäleet täyttävät vuosia/kutsuvat kahville/olevat muuten vain tavattavissa juuri silloin, kun minulla on töitä/tenttejä/hässäkkää/rahapula tämän jatkuvan reissaamisen takia. Mutta kyllä nämä tämän sortin viestit ovat silti kivempia kuin ällösöpöt kiertotekstiviestit. Ihmiset ovat kivoja. Pus.

Tein tänään kiertoajelun kotokylän merkkipaaluilla, nimittäin hidastustöyssyillä. Täällä on ihan hullu meininki päällä, hidastustöyssyt lisääntyvät joka vierailuni jälkeen eksponentiaalisesti ja pieni Polonen rysähtelee pohjastaan katuun vähän väliä kun en osaa varoa. Kävin hakemassa siskon koulusta ja matkalla laskin olevan seitsemän (7) hidastetta. Jumankauta, piskuinen kyläpahanen ja parin kilometrin matkalla seitsemän töyssyä! Ovatko ne puolitoista isin Volvolla kruisailevaa amista niin haitallisia, että koko hemmetin pitäjä täytyy laittaa montulle? Katuvalot sammuilevat ja asfaltit ovat halkeamineen kuin kirveellä silvotut, mutta onneksi on joka mutka täynnä komeita töyssyjä, niin tulee turvallinen ja hyvinhoidettu mielikuva! Äitee väitti, että olen ehkä sukuuni tullut, kun rytyytin autonratissa ja mupatin itsekseni taukoamatta. Kirosin niin kunnanisät, katukyltit kuin jokaisen vastaantulleen autolijankin ja käytin täsmälleen samoja ilmaisuja kuin äiti läpi takapenkillä istumieni vuosien. Auts. Onneksi ostinkin taannoin soman jääkaappimagneetin, jossa lukee jotain ironista tyttäristä jotka huomaavat olevansa omia äitejään. Osui ja upposi.

Koira lojuu sängyn alla niin että päiväpeiton helman alta näkyy vain takapuoli. Sekin taitaa olla tätä perhettä. Haha.