Vieraskierre jatkuu. Tällä menolla koko kaveripiirini on visiteerannut uudessa asunnossani ennen kuin ehdin tupareita järjestää. Tänään kylään poikkeaa entinen kämppikseni ja huomenna ihan peräti meirän äitee. Eka kerta muuten, kun äiti tai ylipäänsä kukaan perheenjäsenistä tulee luokseni yökylään, yleensä ne ovat poikenneet vain pikaisesti vilkaisemassa, minkälaisissa rotankoloissa se tytär oikein majailee. Tuntuu vähän kummalta. Nurinkuriselta. Äiti lomailee ja minä käyn päivätöissä, äiti on vieras ja minä saan emännöidä. Syömiset äiti kyllä lupasi tarjota jossain ulkona, ettei mun tarvitse ruveta tunarikokkailujani oppimestarilleni esittelemään. Se olisi jo liikaa.

Se hyvä puoli näissä kyläilyissä on (siis sen lisäksi, että saan muutakin laadukasta seuraa kuin omat sivupersoonani), että olen ikäänkuin pakotettu siivoamaan. Jos on joku syy vähän siistiä nurkkia, on helppoa naksauttaa päälle kunnon suursiivousvaihde ja kerrankin puunata vähän perusteellisemmin. Koko päivän olen kuljetellut roskapusseja ja pyykkivuoria sinne tänne ja samalla päivitellyt, kuinka tämä talo onkin asumismukavuudeltaan niin häkellyttävä vastakohta vanhan murjun kanssa. Naapurit aukovat ovia edessäni jatkuvasti, roskakatos on vähintään yhtä siisti ja miellyttävä kuin oma asuntoni siivousrupeaman jälkeen, pyykkituvan varauskirjassa ei kukaan solvaa ketään ja varaamansa vuorot saa pitää, joka paikassa valot toimivat eivätkä ovenkahvat jää käteen ja pihassakin on ihan oikeita istutuksia, joita kukaan ei ole nykinyt irti ja heittänyt naapurin ikkunaan. Ooh. En uskonut olevani sitä ihmistyyppiä, joka arvostaisi tuollaisia asioita, mutta näköjään olenkin. Olen ihan taivaissa tästä toimivuudesta. Vielä yhtenäkään yönä en ole herännyt naapureiden teknobileisiin tai ikkunan alla laulaviin espanjalaisiin. Tällaistako on normaali kerrostaloasuminen? Siistiä.

Niin joo, ja vieraita odotellessa saa ostaa hyvällä omatunnolla pullaa. Mmmm... pullaaa...