Oho, kesäkuu. Vaihto-opiskelijan ajanlaskussa se tunnetaan myös nimellä viimeinen kuukausi. Meinasin jo tuntea pientä ää-en-oo-ehtinyt-tekemään-mitään-mitä-halusin -paniikkia, mutta en nyt sitten kuitenkaan jaksakaan. Koska a) olen ehtinyt tekemään vaikka mitä ja b) vaikka yrittäisinkin, en vain ole semmoinen seikkailijatyyppi, joka laskee Alppia alas puuterilumessa tai purjehtii kolme viikkoa Välimerellä tai kiertää Euroopan moottoripyörällä. Tarinani ovat huonompia, mutta sille ei nyt vain voi mitään. Kerroinko jo siitä päivästä, kun nukuin puoleenpäivään ja sen jälkeen join kahvia ja katsoin West Wingiä sängyssä? Se oli eilinen.

Tältä päivältä seikkailupäiväkirjaan kirjattakoon, että kävin juoksemassa sateessa. En päässyt kovinkaan kauaksi ennen kun kuolin, mutta päätin silti, etten häpeä että kaikki superurheilijat ohittavat mut, sillä jo pelkästään se, että juoksen sateessa, tekee mustakin superurheilijan. Ihan täysillä urheilijamentaliteetti ei vielä päässyt iskemään, sillä en tullut ajatelleeksi, että pyykinpesukone olisi ehkä kannattavampi käynnistää sen lenkin jälkeen, kun hallussa on sylillinen rapaisia, märkiä ja hyvin hikisiä vaatteita. No, olin sentään terveellinen ja söin lounaaksi salaattia. Joka koostui lähinnä kahdesta kurkunkappaleesta ja läjästä kanaa, juustoa ja majoneesia. Mmm, majoneesia. Jälkiruoaksi söin puoli paketillista keksejä. Mutta sitä ei kerrota kenellekään.

Urheilusuorituksen jälkeen en sitten olekaan kykenevä tekemään mitään muuta. Tämän viikon ainoa luento on (taas) peruttu, joten hirveitä kiireitä ei tuo koulukaan aiheuta. Nyt olisi tietysti hyvä tilaisuus niille seikkailuille, mutta mitä mä nyt tekisin? Olen jo aika asennoitunut palaamaan Suomeen ja seikkailemaan siellä, olenhan työtön, rahaton ja tavallaan asunnotonkin sitten kun sinne pääsen. Tämä on just se kohta minkä teen väärin: keskityn suunnittelemaan tulevaa enkä elä hetkessä. Mulla on kuukausi aikaa vielä, herranenaika! Kas kun ei ole laukku jo pakattu ja kirjoituspöydänlaatikot tyhjennetty, haha. Olen ehkä tylsin ja vakavamielisin ja epäspontaanein ihminen ikinä. Keskustelen blogissanikin vain pyykinpesusta. Yhh.