Onpas hauska maanantaipäivä. Aamulla hakkasin itseäni jälleen tenttikirjalla otsaan ja kuuntelin punkkia, jotta minusta tulisi aggressiivinen aktivisti. Tällaiselle vätykselle oltiin yhteiskunnallinen vaikuttaminen tehty kyllä varsin helpoksi: kyyti pääkallopaikalle tarjottiin ihan ilmaiseksi, iskulauseet jaettiin valmiina monisteina ja banderollinkin oli tehnyt joku muu. En ole siis ehkä ihan mielenosoittajien kärkikastia, mutta onneksi paikalla oli jokunen muukin tyyppi.

214321.jpg

Huusin, huidoin ja hyppelin, välillä nauroin ja pariin otteeseen buuasinkin oikein tomakasti. Oli hauskaa. En minä ehkä ihan joka viikko ryhdy sateessa hillumaan, mutta voin minä kyllä toistekin käydä katsomassa, kuinka kansanedustajat pistetään ihan kirjaimellisesti kyykkyyn. Ei kuulemma tuntunut missään. No ei kai, niillä palkoilla.

Ennen kylille lähtöä yritin etsiä köyhyysrajan määritelmää netistä. Wikipedian mukaan se olisi jotain tuhannen euron luokkaa kuukaudessa, Suomessa jonkun laskentatavan perusteella 1200 euroa. Hämmennyin. En ole siis vain köyhä, vaan olen alle puolet köyhästä, suunnilleen kolmasosa? Aika jänskää. Voiko olla oikeasti näin? Tuon perusteella mun ei pitäisi kovin paljon enää sätkiä, mutta tässä sitä iloisesti porskutellaan kaurapuuron voimalla. Vai onko noissa rajoissa kyse kunnon kansalaisista, eikä meistä opiskelijanretkuista? Ei tuo määritelmä voi koskea opiskelijoita, tonnin tuloillahan tässä sakissa oltaisiin melkoisia kroisoksia. Tuo tämänpäiväinen jupakka vaati opintorahan korotusta neljälläkympillä ja sekin olisi jo aika iso raha kuukaudessa. Silloin tämäkin tyttö saisi tulonsa yli neljäänsataan kuussa ja olisi onnellinen kuin pieni sika. Ja silti olisin tuon Wikipedian artikkelin mukaan yhä köyhä kuin kirkonrotta. Hupsua.

Varpailta paleltaa yhä. On tää vaikuttaminen rankkaa.