Olen minäkin sitten typerä. Silloin kun aikaa olisi, en tee mitään hyödyllistä, vaan kieriskelen ja kitisen kuin mikäkin pikkulapsi, että ei oo tekemistä, yhyy yhyy. Kun sitten odotusten vastaisesti tuuri potkaisee ja kivoja asioita tapahtuu, olenkin yllättäen varsin tiukilla ajan kanssa ja lopulta päädyn hinkkaamaan kiireellistä harkkatyötä sunnuntai-iltana silmät ristissä ja nuppi vielä krapulan jälkipeleistä hiukan höttöisenä. Tämän touhun olisi voinut hoitaa toisinkin. Vaan miksipäs sitä elämää helpottamaan, järkevyys on niin so-last-season.

Oli kyllä kivaa, taas. On se kumma juttu, kuinka ystävät voivat kaikessa raivostuttavuudessaankin valaista ihmislapsen elon ihan pelkällä läsnäolollaan. Hyvää ruokaa, huonoja juttuja, loputonta hekotusta, sopivissa määrin vakavaa puhetta ja vähän avautumistakin. Sännättiin me toki baariinkin, siellä oli ihmisiä ja juomaa (oho) ja tanssahtelua ja vallan hyvää mieltä. Aamuyöllä jostain taiottiin yksi lisätunti ja kivuus tuntui loputtomalta. Edes tihkusateinen bussipysäkki ja saapumatta jättänyt bussi eivät pistäneet mieltä matalaksi. Herääminenkin muutaman tunnin levottomien unien jälkeen oli varsin mieluisaa, kun huoneen toiselta laidalta tirskuntaan ja hyväntuuliseen höpötykseen vastasi yhtälailla ryytyneen näköinen mutta mieleltään hyvähappinen toveri. Aamupalaksi keksejä ja sipsejä, iltapäivällä pitsaa ja päälle vielä paheksuttavan törkeää suklaakakkua. Lähtiessään ystävä halasi ja minä päätin, että en valita yhtään ainakaan viikkoon. Paitsi tuosta harkkatyöstä ehkä vähäsen. Ja tyhjästä jääkaapista ja haisevista tiskeistä. Mutta tylsäilystä ja yksinäisyydestä ei saa vänistä sekuntiakaan, ei tämmöisen viikonlopun jäljiltä.

Laukun sivutaskusta löytyi mielenkiintoinen lehtileike. Taidan keittää saavillisen kahvia ja palata hommiin.